"Olitko juuri saapunut paikalle, kun viime yönä tulit leiriimme?" kysyin.
"En. Olisin saattanut tulla jo auringon laskussa", vastasi Ula. "Nkungulu nimenomaan käski, ett'en ennen puoliyötä näyttäytyisi". Tämä tieto suuressa määrin järkäytti uskoani Nomteban ennustajakykyyn.
11:tas Luku.
Kulku rajan ylitse.
Kuusi viikkoa oli kulunut siitä, kuin kasvinveljeni saapui Mambaan, kuusi tuskallista, levotonta viikkoa, sillä ei tullut mitään sen enempää tietoja Minna Beidermann'ista; ja nyt Cetewayokin oli hyljännyt Ylä-asiamiehen lopullisen sovittelun, jolloin kohta päätettiin marssia Tsulujen maahan.
Tämä aika ei suinkaan meidän leirissämme laiskuudessa kulunut. Aamuhämärästä iltaan asti olimme jatkaneet Swatsilais-nostoväen harjoituksia sekä opetelleet sille sotakomennon ensimmäisiä alkeita (jos muuten tätä sanaa voi ollenkaan käyttää sotaharjoituksista, joista askelten ottaminen, neliöihin asettuminen ynnä muut sellaiset rekryyti-opastuksen alkeet aivan jäivät pois). Oli ollut aikomus varustaa musta-ihoiset liittoveljemme pyssyillä; mutta kun tätä pienessä määrässä oli koeteltu, jätettiin koko tuuma sikseen. Ei maksanut vaivaa antaa heidän käsiinsä kalliita ampuma-aseita, joita eivät ensinkään ymmärtäneet käyttää; ja niin otimme heiltä taas pois äsken antamamme pyssyt ja soturit tarttuivat, kuten ennenkin. assegoihin ja kilpiin, joita jo lapsuudesta saakka olivat oppineet käsittelemään. Sitten olimme vielä panneet kokoon kahdentuhantisen joukon Swatsien uljaimpia miehiä, ja näiden keralla valmistauimme juuri retkeilemään Pongola-virran poikki vihollisen maahan, kun saimme käskyn heittää tuuman sikseen ja marssia oikopäätä Helpmakaar'iin, missä lähemmät määräykset sitten meitä odottaisivat.
Ennen Mambasta lähtöäni oli Nomteba useamman kerran käynyt minua katsomassa. Hän näytti erityisellä suosiollisuudella minua silmäilevän, ja vakuutti joka kerta että Minna Beidermann oli hyvissä voimissa Cetewayon käskynhaltijan, Sirayon, huolenpidon alaisena. Tällainen ilmoitus oli aina tervetullut, sillä olin varma siitä että akka oli jonkinmoisessa vaihevaikutuksessa oman säätynsä jäsenien kanssa Tsulujen kesken, eikä olisi voinut minua pettämällä mitäkään voittaa. Viime kerralla, jolloin hän läsnä-olollansa minua kunnioitti, hän sai minut vähän hämmästyksiini, kun tarjosi takaisin antamani taskukellon ja pyysi sijaan kolme pulloa rommia.
"Pahat henget ovat sen noituneet", hän sanoi. "Senlaiset ihme-elävät eivät ole muiden kuin valkoisten miesten huviksi luotuja".
Minä suostuin tarjoukseen sekä annoin noita-akalle rommin lisäksi vielä päällysvaipan; ja sangen päällinpuolinen tutkimus sanoi mulle pian, miksikä tuo kunnian-arvoisa kello oli Nomteban tarkastuksen alaisena tehnyt työlakon. Se oli tottunut minun hoimessani hyvinkin karkeaan menetystapaan, mutta eihän mikään konehisto saata kestää, kun sitä joka päivä syötetään sulatetulla ihralla, kuten Nomteba oli katsonut hyväksi tehdä, ajaen jok'ikinen aamu pienen määrän rasvaa avaimenreijästä sisään, siinä varmassa vakuutuksessa, että kello muka oli nälissään. Uljaasti se kauvan aikaa taisteli tällaista luonnotonta muonaa vastaan, mutta viimeinpä se seisahtui, jolloin Nomteba, arvellen että itikka oli kuollut, antoi sen minulle takaisin yllämainittua korvausta vastaan.
En usko että liittolaisemme juuri olivat hyvillään, jättäessään oman maansa. Heidän sotatuumansa oli ollut rynnätä rajan ylitse ja sitten kohta palata takaisin omiin kraaleihinsa saalista jakamaan, jos retki onnistuisi, tai valittamaan, jos päinvastoin kävisi. Heillä ei ollut minkäänlaista käsitystä siitä, kuinka voitosta saadaan hyötyä, tai kuinka tappio parannetaan niin, että taas liitytään yhteen ja isketään päälle toiseen kertaan. Onpa todella sangen sattuvasti verrattu Kafferilaisten sodankäyntiä Skottlannin vuori-klan'ien taisteluihin viime vuosisadan Jakobiiti-melskeissä.