Pambo nousi ja kumarsi kunnioittavasti.
"Hyvä maineenne, herra, innokkaana yhteisen kirkon asian puolustajana, on meillekin asti ennättänyt, Ehkä tahdotte tulla kanssamme Aufuguksen kammioon."
Tärkeän näköisenä seurasi Pietari heitä juhlallisin askelin pieneen kammioon, veti siellä povestaan esiin Kyrillon kirjeen ja ojensi sen Arseniukselle. Tämä istui kauan otsa rypyssä lukien sen moneen kertaan ja Pambo tarkasteli häntä kunnioittavasti uskaltamatta sanallakaan häiritä hänen mietiskelyjään, joita hän arveli äärettömän tärkeiksi.
"Nämä ovat todellakin niitä viimeisiä päiviä," Arsenius vihdoin virkkoi, "joista profeetta puhuu ja jolloin on paljon erimielisyyttä. Vai niin, että Heraklianus on todella purjehtinut Italiaan?"
"Aleksandrialaiset kauppamiehet kohtasivat hänen laivastonsa kolme viikkoa sitte kaukana merellä."
"Ja Orestes paaduttaa sydäntänsä yhä enemmän ja enemmän?"
"Ah, hän on oikea Farao. Oikeastaan paaduttaa häntä kuitenkin se pakanallinen nainen."
"Sitä naista minä aina olen pelännyt enemmän kuin kaikkia pakanallisia oppeja yhteensä", Arsenius virkkoi. "Mutta ruhtinas Heraklianus, jota minä aina pidin viisaimpana ja oikeamielisimpänä miehenä! No niin, no niin. Mitäpä hyveet enää silloin auttaisivat, kun kunnianhimo täyttää sydämen!"
"Kamala todellakin on tuo samainen vallanhimo", Pietari sanoi. "Mutta mitä häneen tulee, niin en ole luottanut häneen aina siitä alkaen kun hän rupesi suosimaan noita donatistilaisia."
"Liiankin totta. Niin synnyttää toinen synti toisen."