"En sano muuta kuin että me saimme ylös kokonaisen lauman noita — miksikä ne nyt niitä sanovatkaan — vuohen sarvilla siunattuja hirviä."
"Vuorikauriitako?"
"Niin juuri — ja ne koirat syöksivät lauman kimppuun kuin kotkat hanhiparveen. Täyttä neliä lennätimme me Wulfin kanssa noiden kirottujen hietakumpujen yli siksi kuin hevoset henkimenoissa pysähtyivät. Kun sitte uudelleen läksimme ajoa seuraamaan, löysimmekin kunkin koiraparin vuorikauriinsa kurkussa. Ja mitä muuta voi toivoa, kun kerran ei saa tapella? Sinä syöt nyt saalistamme; elä siis virnistele."
"Sitte ovatkin koirat ainoat omistamisen arvoiset kaikesta mitä
Aleksandria tarjoaa."
"Kauniita naisia lukuunottamatta!" eräs tytöistä huomautti.
"Tietysti. Naisia en ota lukuun. Mutta miehet —"
"Mitkä? Minä en ole nähnyt ainoatakaan miestä täällä, jotakuta telakkatyömiestä lukuunottamatta. Kaikkihan ne ovat pappeja ja hienoja herroja — ja niitä et miehiksi nimitä?"
"Mitä hittoa ne muuta tekevät kuin aaseilla ratsastavat?"
"Ne filosofeeraavat, sanotaan."
"Mitä se on?"