Mutta koira katsoi häntä silmiin niin kuin vain koirat voivat katsoa, juoksi takaisin raunioille, uudelleen isäntänsä luo ja takaisin raunioille, kunnes sai hänet seuraamaan.
"Mitä tämä on? Tässähän on, hitto vieköön, uusi aistimus! Voi mikä aineellisten olioiden paljous! Eikö niitä jo ennestään ollut tarpeeksi, kun sinun piti vielä näillä lisätä niiden lukua? Bran, Bran! Etkö voinut valita toista päivää hivelläkseni korviani yhden — kahden — kolmen — yhdeksän sokean penikan vikinällä?"
Bran vastasi juoksemalla kivenkoloon, jossa hänen uusi perheensä vikisten ryömi, ja toi hampaissaan yhden pienistä pennuistaan isäntänsä jalkojen juureen.
"Turhaa vaivaa, minä vakuutan. Minulle on asema jo täydelleen selvillä. Mitä, toisenkin? Mummo höperö, — kuvitteletko, kuten hienot rouvat tekevät, että maailman rasittaminen itsesi älisevillä jäljennöksillä on jotain, josta kannattaa ylpeillä? Mitä, sehän kantaa esiin koko parven!… Mitä viimeksi mietinkään?… Aha, jo muistan — mutta se väitelmähän onkin ristiriitainen, koska minä en voi todistaa sitä käyttämättä samoja perusteita, joiden totuuden minä kielsin. Ja miksi se sitte ei saisi olla ristiriitainen? Miksi ei? Täytyyhän ajatella sekin mahdolliseksi. Miksi ei joku asia voisi olla oikea ja väärä samalla kertaa? Mitä pahaa siinä on että asia on väärä? Miksi sen välttämättä pitäisi olla tosi? Tosi? Mikä on totuus? Miksi asia olisi pahempi siksi, että se on epäjohdonmukainen? Miksi johdonmukaisuutta pitäisi ollenkaan olla olemassa? Olenko koskaan nähnyt minkään pienen elukan lentävän johdonmukaisuuden leima selässään? Tiedänkö minä siitä muuta kuin että se on joku oman mieleni aistimus — jos minulla mieltä onkaan? Seuraako siitä, että minun on sitä toteltava eikä sen minua? Jos kirppu minua puree, niin voin minä päästä vapaaksi siitä aistimuksesta; ja jos johdonmukaisuus minua kiusaa, niin voin päästä vapaaksi siitäkin. Täytyy opettaa haavekuvia kuuliaisesti häviämään. Ainoa mahdollisuus saada rauhaa on meillä siinä, että koetamme edes heikosti vastustaa kiusallisten aistimustemme hirmuvaltaa. Sen jokainen filosofikin tunnustaa. Ja mikä jumala johdonmukaisuus sitte on, jos saan luvan kysyä kun se saisi olla ainoana poikkeuksena?… Mitä nyt mummo? Sanon sinulle suoraan jo edeltäpäin, että tänään on sinun nunnan lailla valittava velvollisuutesi ja perhesiteittesi välillä."
Bran tarttui hänen hihaansa ja veti hänet pentujensa luo, kohotti yhtä niistä häntä kohti ja toisti saman tempun toisella.
"Sinä häpeämätön vanha rakki; ethän vain luulottele, että minä rupeaisin penikoitasi kantamaan?"
Hän läksi menemään.
Bran istuutui, häntä koipien välissä, ja rupesi ulvomaan.
"Jää hyvästi koira vanhus! Sinä olet kaikessa tapauksessa ollut mieluisa uni… Mutta jos tahdot kulkea kaikkien haavekuvien tietä…"
Hän jatkoi matkaansa.