"Miten asiat oikeastaan ovat, isäni?" Filammon kysyi. "Tuo nainen näyttää mieltäsi kovin liikuttavan…"
"Ja hän on Mirjamin orja?"
"Jo neljä vuotta sitte antoi Mirjam hänelle vapauden," kantaja sanoi. "Se hyvä rouva näki hyväksi — syistä, jotka itsestään kai ovat aivan erinomaisia, mutta filosofille kuitenkin sangen epäselviä — laskea hänet vapaaksi Aleksandrian yhdyskuntaan, etsimään kenen hän saisi niellä."
"Jumala häntä auttakoon! Ja sinä olet aivan varma ettei Mirjam ole
Aleksandriassa?"
Kantaja punastui ja samoin Filammon, mutta hän muisti lupauksensa ja vaikeni.
"Molemmat te tiedätte jotain hänestä, huomaan. Vanhaa valtiomiestä ette voi pettää, herrani, vaikka hän onkin nyt köyhä munkki", Arsenius puhui kääntyen käskevän näköisenä kantajaan. "Jos näet hyväksi kertoa minulle kaikki mitä tiedät, lupaan ettet sinä eikä hän tule luottamuksessa minuun tappiolle joutumaan. Päinvastaisessa tapauksessa minä kyllä keksin keinot, millä vaimo löytää."
Molemmat vaikenivat.
"Filammon poikani! Oletko sinäkin liitossa minua — ei minua, vaan itseäsi vastaan, harhaan joutunut poika raukkani?"
"Itseäni vastaan?"
"Niin sanoin. Mutta jollet minuun voi luottaa, en minäkään voi sinuun luottaa."