"Kiertelemättä sanoakseni — ellette virka siitä mitään pojallenne ettekä tyttärellenne ettekä katso minun millään tavoin muuttaneen mieltä — tutkin Paulus Tarsolaisen käsitystä meidän jäykkäniskaisen kansamme historiasta ja tarkoituksesta. Katsokaapa, mitä tyttärenne on saanut minut lukemaan."
Hän näytti heprealaisepistolan käsikirjoitusta.
"Se on kurjaa kreikankieliä; mutta järkevää filosofiaa, sitä en voi kieltää. Minun mielipiteeni mukaan — jos mielipiteeni tässä asiassa on jonkin arvoinen — tuntee hän Platonin paremmin kuin Aleksandrian rouvat ja herrat yhteensä."
"Olen yksinkertainen soturi, enkä kykene sellaisia asioita arvostelemaan. Tunsiko hän Platonin tai ei, sitä en tiedä; mutta sen tiedän varmaan, että hän tuntee Jumalan."
"No, no, ei niin kiirettä", Rafael hymyillen virkkoi. "Ette ehkä tiedä, että viimeiset kymmenen vuotta olen elänyt ihmisten parissa, jotka myöskin väittävät Jumalan tuntevansa."
"Augustuskin vietti kymmenen elämänsä parasta vuotta samanlaisten parissa, ja siitä huolimatta hän nyt taistelee samoja harhaluuloja vastaan, joita hän kerran itse opetti."
"Hän kai kuvittelee löytäneensä nyt jotain parempaa?"
"Hän on todella sen löytänyt. Mutta teidän on parasta itse puhutella häntä ja väitellä tästä asiasta sellaisen kanssa, joka väittelemään kykenee. Minulle se ala on aivan outo."
"Ehkä vielä sitäkin rupeaa mieleni tekemään. Onhan ainakin perinpohjin kääntynyt filosofi — Synesius parka näet tuntuu minusta usein puolipakanalta ja egyptiläiseen viisauteen taipuvaiselta — merkillinen ilmiö, ja niin kuuluisan ja oppineen miehen kanssa puhelee aina huvikseenkin. Mutta väittelyihin hänen tai kenen tahansa muun kanssa minulla ei ole vähääkään halua."
"Miksi ei?"