"Hänkö naisi? Tuo hyviltä hajuilta tuoksuva apina? Tyttö ei ainakaan ole niin typerä."
"Se on prefektin aikomus, ja tytön myöskin. Koko kaupunki puhuu siitä; meidän täytyy ensin raivata prefekti tieltämme."
"Miksikäs ei? Se kävisi helposti laatuun ja olisi suuri voitto Aleksandrialle. Mutta jos tuhoisimme hänet, täytyisi meidän myöskin valloittaa kaupunki; ja siihen luulen meitä olevan liian vähän."
"Hänen henkivartijansa ehkä käyvät meidän puolellemme. Jos tahdot, niin menen huomenna heidän kasarmiinsa ja puhelen heidän kanssaan. Mutta kuules Wulf — tiedämme kyllä sinun aina olevan oikeassa — mitä oikeastaan hyödyttää naittaa tuo Hypatia Amaalille?"
"Mitäkö se hyödyttää?" sanoi Wulf, paiskaten maljansa kivilattiaan. "Sinä vanha, likinäköinen elohiiri, joka vain ajattelet omain poskipussiesi täyttämistä! Sitä että annamme hänelle vaimon, kyllin arvokkaan sankarille, mikä hän joka tapauksessa on, vaimon, joka tekee hänestä raittiin miehen juoppolalluksen asemasta, yritteliään miehen nahjuksen asemasta, vaimon, jolla on vaikutusvaltaa tämän kaupungin rikkaisiin ja joka voi hankkia meille vankan jalansijan täällä; ja kun sen kerran olemme saaneet, niin tahdonpa tietää ken siitä voisi järkyttää meitä enää. Jos he molemmat hallitsisivat Aleksandriassa, tulisimme me kolmessa kuukaudessa Afrikan herroiksi. Lähettäisimme sanan vandaaleille Espanjaan ja kehoittaisimme heitä valloittamaan Karthagon; kehoittaisimme myöskin Adrian meren toisella puolella asuvia longobardeja nousemaan maihin Pentapoliksessa. Menettämättä ainoatakaan miestä puhdistaisimme silloin koko rannikon, nyt kun tuo hullu Heraklianus on retkensä kautta Roomaa vastaan jättänyt sen meille alttiiksi. Antaisimme vandaalien ja longobardien puristaa toistensa käsiä täällä Aleksandriassa ja heittää arpaa osistaan rannikosta ja sitte!"
"No, entä mitä sitte?"
"Kun olemme laskeneet Afrikan valtamme alle, ottaisin mukaani joukon valituita sankareita ja purjehtisin heidän kanssaan etelään päin etsimään Asgardia — sillä kertaa laskisin alas Punaista merta — ja näkisin Odinin kasvoista kasvoihin tai kuolisin häntä etsiessäni."
"Vai sillä tapaa", Smid huokasi. "Toivonpa että sallit minun tulla mukaasi etkä tahdo minua pysähtymään puolitiehen lohikäärmeitten ja norsujen pariin. Niinpä niin, järkimies on kuin neva — miten pitkälle ratsastaakin kovalla maalla, joutuu lopulta suon sisään. Minä kuitenkin käyn prefektin henkivartiossa huomenna, jollei päätäni porota."
"Ja minä tahdon puhella pojan kanssa Pelagiasta. Juokaamme nyt juonemme menestykseksi."
Molemmat rautakallot kallistivat maljojaan, kunnes tähtien tuike sammui ja itäisen pylväskäytävän varjot häipyivät sarastavaan päivänkoitteeseen.