"Oletko hullu? Se potkasee sinut kuoliaaksi. Anna koirien pitää sitä paikallaan!"
"Missä se toinen on?" Rafael huohottaen kysyi.
"Siellä missä sen pitääkin olla! En ole vuosikausiin ampunut pakenevan otuksen ohi."
"Sinähän kilpailet itse keisari Kommoduksen kanssa!"
"Hoo! Koettelin kerran hänen keksintöään, noita puolikuun muotoisilla kärjillä varustettuja nuolia, ja katkasinkin niillä parilta kamelikurjelta kaulan. Mutta sellaiset kelpaavat vain amfiteatteriin; olen huomannut että ne ratsastaessa tippuvat nuoliviinistä. — Mutta mitä tuo on?" hän virkahti osoittaen valkoista tomupilveä, joka nähtiin alhaalla laaksossa noin peninkulman päässä. "Antilooppiparviko? Jumala on sitte kerrassaan armollinen meitä kohtaan. Eteenpäin! Olipa se mitä hyvänsä niin ei meidän sovi hukata aikaa."
Synesius kokosi hajautuneen joukkonsa ja ratsasti nopeaan sitä ilmiötä kohti, joka oli herättänyt hänen huomiotaan.
"Antilooppeja!" huusi yksi.
"Villejä hevosia!" huusi toinen.
"Pikemmin kesyjä", virkkoi Synesius harmistuneena "Näin aseiden kimaltelevan."
"Ausurialaiset!"