Orestes oli tämän ainoan kerran elämässään puhunut vallan totta.
Kirjuri, jolla oli yksityisiä asioita Mirjamin kanssa, tunsi nämä sanat kuullessaan jokaisen hiukkasen ruumiissaan värisevän. Jos hänellä olisi ollut hiuksia päässä, olisivat ne varmasti paljastaneet hänen kepposensa nousemalla huomattavasti pystyyn. Mutta kun hän onnekseen oli vallan kaljuksi ajettu, istui hänen turbaaninsa liikahtamatta paikallaan, ja hän vastasi nöyrästi:
"Ah, uskollinen palvelija ei voi tuntea sen suurempaa tuskaa kuin kärsiessään perättömistä epäluuloista sen auringon puolelta, jonka säteissä hän joka päivä…"
"Vaikene jo kirottuine korulauseinesi! Tiedätkö missä hän on?"
"En", vastasi onneton kirjuri, jonka viimein oli vallan pakko valhetella; ja hän vahvisti eittämistään niin monilla valoilla, että Orestes potkulla lopetti hänen puhelutulvansa. Prefekti pakoitti nyt hänet kiduttamisen uhalla lainaamaan hänelle tuhannen kultarahaa, jotka hän aikoi jakaa sotamiehille. Hän päätti vielä kerran koota kaartinsa palatsinsa ympärille turvatakseen itsensä mahdollisen kapinan varalta ja osaksi myöskin helpottaakseen tämän kapinan syntymistä poistamalla vartiojoukot kaupungin etäisemmistä osista.
"Jos vain tuo konna Kyrillos voitonylpeydessään tekisi itsensä narriksi sen Ammoniuksen tai Hypatian tahi jonkun muun takia, niin saisinpa oikean aseen häntä vastaan! Kun kaikki käy ympäri, niin on totuus toisinaan tehokkaampi kuin valhe. Oh, jospa voisin myrkyttää hänet, mutta nuo papit eivät anna lahjoa itseään! Salamurhaajaksi ei myöskään saa ketään, sillä ihmiset eivät anna maksua vastaan munkkien repiä heitä kappaleiksi. Ei, minun täytyy istua hiljaa alallani ja pitää vaaria onnettaren arpanappuloista. Pedantit sellaiset kuin Aristides ja Epaminondas — taivaan kiitos että heidän laisensa jo ammoin sitte ovat kuolleet sukupuuttoon — pitäisivät kai hallitustani vähemmän rehellisenä, mutta se on joka tapauksessa melkein yhtä hyvä kuin kenen maaherran hyvänsä meidän päivinämme tai tulevina aikoina aina maailman loppuun asti. Ei kukaan osanne odottaa, että kohta astun uudelle uralle. Tahdonpa seurata viisaitten edeltäjäini esimerkkiä ja — oh, kuinka toivon että Kyrillos tänä yönä tekisi jonkun tyhmyyden!"
Ja Kyrillos tekikin sinä yönä ensimmäisen ja viimeisen tyhmyyden eläessään, ja hän kärsii siitä rangaistusta — kuten viisaat miehet tavallisesti saavat rikottuaan — aina tänäkin päivänä ja hetkenä; mutta miten paljon Orestes voitti vihollisensa erehdyksen kautta, sitä ei voida päättää ennenkun tämän kertomuksen lopussa, jos sitte silloinkaan.
9 Luku.
KADONNEITA LAMPAITA.
Entä Filammon?