"Sen valehtelija, joka väität tuntevasi patriarkan etkä tiedä, että hän tänä yönä kulkee marttyyri Ammoniusen pyhälle ruumiille Cæsareumissa!"
"Mitä, onko Kyrillos mukana?"
"On kyllä, ja kaikki hänen pappinsa."
"Sen parempi — parasta on että se tapahtuu julkisesti", sanoi
Filammon itsekseen, ja yhtyi joukkoon.
Eteenpäin he kulkivat hautausvirsiä veisaten auringonportin kautta satamapuistikkoon ja sieltä oikealle satamaa pitkin. Soihtujen punainen, leimuava loiste valaisi Cæsareumin komean päädyn, edessä seisovat korkeat obeliskit ja vasemmalla satamassa seisovien tuhansien laivojen mastot, ja viimein — sen mahtavan, epäselvänä häämöttävän palatsin edustalla, joka päätti puistikon — pitkän rivin kypärejä ja haarniskoita, jotka kimaltelivat rannalta museon nurkkaan vedetyn köysiaidan takaa.
Kansanjoukko pysähtyi äkisti. Kuului pahaa ennustavaa murinaa ja taaempana seisovat rupesivat painamaan eteenpäin, kunnes joukko oli ahtautunut melkein aitaukseen asti. Soturit laskivat keihäänsä tanaan, ja seisoivat järkähtämättöminä. Joukko perääntyi, mutta tunki sitte taas eteenpäin. Kiukkuisia huutoja kajahteli, jotkut rohkeimmat kumartuivat kiviä temmatakseen, mutta onneksi oli katu kivetty liian lujaksi… Hetkinen vielä ja Aleksandrian koko varusväki oli taistellut elämästä ja kuolemasta viidenkymmenen tuhannen kristityn kanssa…
Mutta Kyrillos ei ollut unhottanut päällikkyyttään. Niin vähän kuin hän kammoikin, kuten tämän yön tapaukset osottivat, herättää alamaistensa intohimoja ilmi liekkiin, oli hän kuitenkin liian viisas uskaltaakseen mitään harmia herättävää yöllistä hyökkäystä, joka, vaikka se onnistuisikin, maksaisi satoja ihmishenkiä. Hän tunsi sangen hyvin vihollisen lukumäärän ja niiden urhoollisuuden; hän oli varma, ettei kamppauksen synnyttyä armoa annettaisi eikä pyydettäisi kummallakaan taholla! Sitäpaitsi jos taistelu syntyisi — ja niin täytyi ennemmin tai myöhemmin tapahtua — niin se ei saanut syttyä hänen läsnäollessaan eikä hänen suostumuksestaan. Nyt oli hän oikeassa ja Orestes väärässä, ja Kyrillos tahtoi edelleenkin olla oikeuden puolella, ainakin kunnes hänen sanansaattajansa oli palannut Bysantiumista ja Orestes oli joko karkotettu maanpakoon tai erotettu virastaan. Sen vuoksipa tuo viisas ylipappi, joka oli ajatellut moisen taistelun kaikkia mahdollisuuksia, oli antanut ohjeita ajutanteilleen, kaupungin diakooneille, ja astui nyt itse Cæsareumin portaita ylöspäin, ollen varma että hänen apulaisensa kykenivät ylläpitämään järjestystä ulkona.
He tekivätkin varsin hyvin tehtävänsä. Ennenkun yhtään iskua oli annettu tai loukkausta lausuttu kummallakaan puolella, olivat diakoonit tunkeutuneet väkijoukon eturivien lävitse. Siellä he rohkeasti uhaten pannaa pakottivat joukon pysymään rauhallisena, vieläpä täysin vaikenemaankin, kunnes vietettävä pyhä juhla olisi lopussa. Käskyilleen voimaa he hankkivat käyskentelemällä edes takaisin vihollisrivien väliä kahden kokonaisen pitkän tunnin ajan, kunnes sotilaatkin puhkesivat ihastuksen osotuksiin, ja joukon päällikkö, joka ei erityisesti vältellyt mutta ei myöskään sanottavasti toivonut tappelua, ylisteli imartelevin sanoin diakooneja näiden kiitettävistä ponnistuksista yleisen järjestyken ylläpitämiseksi. Vastaukseksi hän sai sangen epäselvät sanat: "Meidän sota-aseemme eivät ole lihasta, emmekä me sodi lihaa ja verta vastaan, vaan herruuksia ja valtoja vastaan…" Mutta kun päällikkö oli hieman uninen, arveli hän olevan parasta jättää vastauksen selvittämättä.
Sillä välin oli noussut ylös portaita temppeliin muhkea pappisaattue ja muhkeimpana kaikista loisti patriarkan komea vartalo. Heitä seurasi tuhansittain munkkeja ei ainoastaan Aleksandriasta ja Nitriasta, vaan myös kaikista läheisistä kaupungeista ja luostareista. — Filammon, joka puoleen tuntiin ei saanut raivanneeksi itselleen tietä kirkkoon, katseli loppumatonta virtaa ja näki nyt todeksi Aleksandriassa niin usein kuulemansa ylväilyn, että puolet Egyptin asujamistoa nyt kuului hengellisiin veljeskuntiin.
Munkkien jälestä alkoivat maallikot työntyä sisään. Mutta heidänkin lukunsa oli niin suuri ja tungos portailla niin tavaton, että Kyrillos jo oli alkanut saarnansa, ennenkuin Filammon oli päässyt tunkeutumaan kirkkoon.