"He pakottavat minut siihen!" syvä ja soinnukas ääni puhkesi viimein puhumaan. "He pakottavat minut siihen! Heidän verensä tulkoon heidän itsensä päälle! Eikö heille siis riitä, että he solvaavat Jumalaa ja hänen kirkkoansa, että heillä on yksityisoikeutena kaikki pettäminen, povaaminen, koronkiskominen, loihtiminen ja väärän rahan tekeminen koko kaupungissa, vaan täytyy heidän vielä jättää pappejani tyrannin käsiin?"
"Niinhän oli apostolienkin aikana", huomautti pehmeämpi, mutta paljon epämiellyttävämpi ääni.
"Mutta nyt sitä ei enää saa jatkua! Jumala on antanut minulle vallan tehdä siitä loppu, ja Jumalan viha tulkoon päälleni, ellen tätä valtaani käytä. Huomispäivänä minä puhdistan tämän roistoutta sisältävän Augiaan tallin enkä jätä ainoatakaan juutalaista pilkkaajaa ja petturia koko Aleksandriaan."
"Minä pelkään, että sellainen tuomio, vaikkakin oikeudenmukainen, loukkaisi hänen ylhäisyyttään!"
"Hänen ylhäisyyttään! Hänen tyranniuttaan! Eikö Orestes mukaannu näihin oloihin vain siksi, että he lainaavat rahaa hänelle ja hänen kätyreilleen? Hän laittaisi perkeleillekin tyyssijan Aleksandriaan, jos vain ne tekisivät hänelle saman palveluksen. Ja sitte hän käyttää niitä minua ja minun väkeäni vastaan ja alentaa uskonnon arvoa yllyttämällä roskajoukon tappelemaan ja lopuksi hän ryhtyy tällaisiin väkivaltaisuuksiin! Ja se on sitte kapinoimista! Eikö heillä olekin syytä kyllin siihen? Mitä pikemmin minä vapautan heidät yhdestä viettelyksestä, sitä parempi! Toinen viettelijä varokoon silloin itseänsä, ellei hänen tuomionsa hetki olekin jo lyönyt!"
"Prefektinkö, teidän pyhyytenne?", kysyi toinen salakähmäisesti.
"Ken prefektistä on puhunut? Jos ken on tyranni ja murhaaja, köyhän sortaja ja sen filosofian suosija, joka köyhiä halveksii ja tekee heistä orjia, eikö hänen tule joutua turmioon, vaikka olisi seitsemän kertaa prefekti?"
Silloin Filammon, ajatellen ehkä kuulleensa jo liian paljon, ilmaisi läsnäolonsa hiljaisella kolinalla. Toinen puhelevista, joka näytti olevan sihteeri, kohotti heti verhoa ja ankaranlaisesti kysyi hänen asiaansa. Pambon ja Arseniuksen nimet näyttivät kuitenkin heti tyynnyttävän hänet ja hän vei vapisevan nuorukaisen sen miehen eteen, joka todellisuudessa, vaikkakaan ei nimellisesti, istui Faraoiden istuimella.
Päältäpäin ei se siltä kuitenkaan näyttänyt. Huone ei ollut kalustettu paljoa paremmin kuin käsityöläisen asunto. Itse suuren miehen puku oli karkea ja yksinkertainen; ainoa, mikä hänessä osoitti jotain turhamaisuutta, oli tavattoman huolellisesti harjattu tuuhea parta ja muutamat käherretyt hiussuortuvat, jotka olivat jätetyt leikkaamatta. Mutta hänen kookas ja majesteetillinen vartalonsa, hänen kasvonpiirteittensä vakava ja voimakas kauneus, säkenöivät silmät, teräväpiirteinen suu ja korkea otsa — kaikki osoittivat että hän oli käskijäksi syntynyt. Nuorukaisen sisään astuessa pysähtyi Kyrillos ja tarkasteli tulijaa läpitunkevin silmäyksin, jotka tulena polttivat Filammonin kasvoja ja saivat hänet toivomaan, että maa avautuisi hänen jalkojensa alla ja piilottaisi hänet noilta katseilta. Viimein otti Kyrillos kirjeet, luki ne ja puhui:
"Filammon. Kreikkalainen. Sinun sanotaan oppineen tottelemaan.
Jos niin on asian laita, olet sinä myöskin oppinut hallitsemaan.
Apotti-isäsi on uskonut sinut huolenpitooni. Sinun tulee nyt totella
minua."