"Mitä aijot tehdä?" Mirjam huudahti tarttuen hänen käteensä.
"Mitä sinä aijot tehdä?"
"Minä olen turvassa. Minulla on venhe varattuna kanavassa puutarhan portin luona. Aleksandriaan aijon jäädä. Ei yksikään kristitty koira saa Mirjam vanhusta ottamaan askeltakaan vastoin tahtoansa. Kaikki jalokiveni ovat piilossa, tyttöni ovat myydyt. Pelasta mitä voit ja tule minun mukaani."
"Äiti hyvä, miksi sinä ennen kaikkia Juudaan poikia pidät minusta niin erikoista huolta?"
"Siksi — siksi — että — ei, sanon sen sinulle toiste. Mutta minä rakastin sinun äitiäsi ja hän minua. Tule!"
Rafael katseli taas hetkisen äänettömänä mellakkaa kadulla.
"Miten nuo kristityt papit pitävätkin väkensä järjestyksessä! Ei auta taistella kohtaloansa vastaan. He ovat nykyajan väkevät, sitä ei voi kieltää; ja toisen Egyptistä lähdön täytyy mennä menoaan. Mirjam, Jonatanin tytär —"
"En ole kenenkään tytär. Minulla ei ole isää eikä äitiä, miestä eikä
—. Kutsu minua uudestaan äidiksi!"
"Pitipä minun nimittää sinua miksi tahansa, niin tuossa rasiassa on jalokiviä sen verran, että voisi ostaa puolet Aleksandriasta. Ota ne. Minä lähden."
"Minun mukaani?"