Ei vastausta.
"Mutta, herrani, eivätkö he ole ihmisistä pyhimpiä ja uhrautuvaisimpia?"
"Ky-yllä", vastasi hänen toverinsa äänellä, joka tuntui merkitsevän samaa kuin: "eivät".
"Etkö ole sitä mieltä?" Filammon suoraan kysyi.
"Sinä olet nuori, kovin nuori. Odotahan siksi kun olet nähnyt niin paljon kuin minä. Aika, jossa elämme, on turmeltunut, poikani, eikä sitä voi verrata vanhoihin hyviin aikoihin, jolloin ihmiset uskalsivat kärsiä ja kuolla uskonsa puolesta. Olemme liian rikkaita nykyään, ja hienot naiset kävelevät kaduilla silkkinen pukunsa Magdaleenan kuvilla koristettuna ja kaulanauhoissaan raamattua kantaen. Minun nuorena ollessani he kuolivat sen edestä, jolla he nyt itseään koristavat."
"Mutta minähän puhuin parabolaaneista."
"Ah, niin, heidän joukossaan on paljon sellaisia, jotka eivät juuri mitään tee. Elä vain kerro minun sen sanoneen! Mutta löytyy paljon rikkaita, jotka kirjoittautuvat veljeskuntaan vain päästäkseen veroa maksamasta."
"Työn he jättävät sitte sellaisten köyhien miesten tehtäväksi kuin sinä olet. Mädännäisyyttä, mädännäisyyttä olet kaikkialla tapaava. Ja saarnaajat sitte — ihmiset sanoivat — tiedän apotti Isidoron ainakin sanoneen että minulla oli yhtä hyvät saarnalahjat kuin kenellä tahansa muulla Pelusiumissa, mutta tänne tultuani yksitoista vuotta sitte — usko tai elä — ei minua vielä kertaakaan ole pyydetty oman seurakuntani kirkossa saarnaamaan."
"Leikkiä kai lasket!"
"Se on yhtä totta, kuin että olen kastettu mies. Minä tiedän, mikä siihen on syynä, minä tiedän — täällä pelätään Isidoron miehiä… Pelkäävät ehkä oppivansa sen pyhän miehen lailla puhumaan suoria sanoja — ja Aleksandriassa on niin arkoja korvia. Ja täällä on muutamia niitäkin, jotka eivät koskaan unhota, mikä osa hänellä oli noiden kolmen roiston Maron, Zosimuksen ja Martinianuksen asioissa, ja eräässä kirjeessä, joka siitä johtui; ja toisessakin kirjeessä, jonka me tunnemme, ja jossa mainittiin, miten kirkolle otetaan almuja ryövärien ja koronkiskurien voitoista. 'Kyrillos ei unhota koskaan!' Niin sanoo hän jokaiselle, joka hänelle jonkun hyvän työn tekee… Ja samoin sanoo jokaiselle, jonka luulee hänelle pahan työn tehneen. Siksipä minä saankin raataa täällä alhaisena pappina, ja sellaiset miehet kuin Pietari esilukija katsovat minuun kuin orjaansa. Mutta niinhän se aina on! Ei ole vielä ollut ainoatakaan piispaa, siunattua Augustinusta lukuunottamatta — kumpa olisinkin seurannut apottini neuvoa ja mennyt hänen luokseen Hippoon — jonka imartelijat ja juorukellot, päädiakooni tavallisesti etumaisena, eivät olisi olleet valmiit heti piispan kuoltua astumaan hänen paikalleen todellista työtä tekevien seurakunnan pappien sivu. Ken vain on notkein ja liukkain, ken voi enimmän kerätä rahaa hyväntekeväisyys tarkoituksiin, saman tekevä mistä ja millä tavalla; ken haluaa ottaa suurimman osan piispan työstä omille hartioilleen, suostua kaikkeen mitä hän tahtoo ja vakoilemalla säästää häneltä vaivan käyttää omia silmiään: kas siinä mies, joka menestyy Aleksandriassa taikka Konstantinopelissa taikka itse Roomassakin! Huomaa, että koko tässä suuressa kaupungissa kaikkine pappineen on vain seitsemän diakoonia, ja he ja päädiakooni ovat kaupungin ja meidän herroja. He ja tuo Pietari tekevät Kyrillon työt, ja kun Kyrillos tekee päädiakoonista piispan, tekee tämä Pietarista päädiakoonin… He saavat palkkansa, he saavat palkkansa; ja Kyrillos myös."