"Mikä tämän ilveilyn tarkoitus oikeastaan on, arvoisa herrani?" kysyi
Hypatia ja monet muut.
"Kysykää Kyrillolta. Minä olen uutena Diogeneksena matkalla Italiaan etsimään ihmistä kuten hänkin aikoinaan. Heti sellaisen löydettyäni olen minä suurimmalla mielihyvällä palaava takaisin ilmoittaakseni teille sen hämmästyttävän uutisen. Jääkää hyvästi! Tahdoin vielä kerran nähdä eräät kasvot, vaikka minusta onkin tullut kyynikko, kuten huomaatte, enkä aijo tästä puoleen kuunnella ketään muita opettajia kuin tätä koiraani, joka onneksi ei vaadi mitään maksua opetuksestaan. Jos hän vaatisi, täytyisi minun jäädä sitäkin opetusta vaille, sillä isiltä peritty omaisuuteni näki eilisaamuna hyväksi lentää tiehensä. Olette kai kuulleet siitä juutalaisia vastaan tehdystä kansanpäätöksestä, joka pantiin täytäntöön erään pyhän kansantribuunin johdolla?"
"Halpamaista!"
"Ja vaarallista, neiti rakas. Menestys innostuttaa… ja Theonin talo on aivan yhtä helposti ryöstetty kuin juutalaiskortteli. Olkaa varuillanne!"
"Ei, ei, Aben-Ezra", nuoret herrat huudahtivat. "Teidän seuranne on meille liian hauska luopuaksemme siitä noin vain sen patriarkka hirtehisen päähänpiston takia. Me panemme listan kiertämään teidän hyväksenne. Ja te saatte asua kunkin meidän luona vuorotellen. Aivanhan meiltä unehtuisivat kaikki kompeilemistemput ilman teitä!"
"Kiitoksia, herrat. Mutta se on nyt kuitenkin niin, että te olette olleet liian kauan minun narrejani, ruvetakseni nyt teidän narriksenne. — Neitiseni, pari sanaa teille yksityisesti ennenkuin lähden."
Hypatia kumartui eteenpäin ja kuiskasi hätäisesti syyriankielellä:
"Voi jääkää, minä rukoilen! Te olette oppilaistani terävin — ehkä ainoa todellinen oppilaani… Isäni kyllä keksii teille jonkun piilopaikan ja jos rahaa tarvitsette, niin muistakaa, että hän on teille velkaa. Emme ole vielä maksaneet teille takaisin sitä rahasummaa, jonka —"
"Ihanin runotar, sehän oli vain sisäänpääsymaksuni Parnassukseen. Minä teille velassa olen ja tällä opaalisormuksella suorittaisin nyt loppuvelkani. Mitä tulee pakopaikkaan teidän lähellänne", hän jatkoi alentaen ääntään ja käyttäen hänkin syyriankieltä — "niin on Hypatia Pakana liian ihana Rafael Juutalaisen mielenrauhalle."
Hän veti sormestaan Mirjamin sormuksen ja tarjosi sitä Hypatialle.