»Minä hartaasti odotin Herraa, ja Hän kallisti korvansa minun puoleeni ja kuuli minun huutoni. Ja Hän veti minun ylös turmion haudasta ja syvästä loasta, ja asetti minun jalkani kalliolle. Ja Hän antoi minun suuhuni uuden laulun, ylistysvirren meidän Jumalallemme.» Ps. 40:2—4.
»Mutta Jumala on vapahtava minun sieluni tuonelan vallasta, sillä Hän korjaa minun luokseen.» Ps. 49:16.
Se on välistä totta että myrskyn jälkeen tulee päiväpaiste. Välistä — kukapa voisi muuten elää? — vaan ei aina. Samoin on totta, että useimpain ihmisten elämässä on vaikeita aikoja, jolloin iskut seuraavat iskuja, laineet laineita, vastakkaisilta ja odottamattomilta tahoilta, kunnes kaikki Jumalan aallot ovat vyöryneet sielun ylitse. Kuinka pikkumaisia ja turhia ovatkaan semmoisina pimeinä aikoina kaikki ylpeät koetukset riippua syvyyden päällä itseensä luottaen, ja siinä koettaa kehittää itselleen luonnetta olosuhteitten avulla. Ihmisestä näyttää kyllä helpolle ilman Jumalaa kasvattaa itseään, niin kauvan kuin hän loikoo mukavasti toimetonna sohvallaan. Mutta toista on joutua ihmiskunnan todellisten ja tavallisten kokemusten pyörteisiin ja vihkiytyä vasten tahtoaan epäilyksen, pelon ja pimeyden kauhujen kautta murheitten veljeskunnan jäseneksi, ja siellä tulevat saman kaltaisiksi yksinkertaisin talonpoikaisvaimo ja mitä suurin sielu, joka on vaikuttanut useihin sukupolviin. Olkoonpa juutalainen, pakana tai kristitty, olkoonpa mies mitä vastakkaisimman uskon ja elämän katsannon tunnustaja — olkoonpa Moses tai Sokrates, Esaias tai Epictel, Augustinus tai Muhammed, Dante tai Bernhard, Shakespeare tai Bacon — heillä kaikilla on yksi yhteinen tuntomerkki, nim. että he vähintään yhden kerran elämässään ovat vajonneet pohjattomaan syvyyteen ja siellä ovat he synkimmässä pimeydessä kysyneet kaikkein tärkeimmän kysymyksen: »Onko olemassa Jumala? ja jos on, mitä tekee Hän minulle? — Kun ihminen tuntee olevansa turvaton näkymättömän voiman käsissä, voimatta irtautua, ja tietämättä onko se vain satunnaista tai välttämätöntä tai onko se hävittävä vihollinen; kun hän on tässä asemassa, niin mikäpä pakopaikka olisi vetäytyä kovasti kuoreensa ja huutaa: »minä tahdon kestää, vaikka koko maailma olisi minua vastaan». Se kuuluu kyllä kauniilta! Mutta kuka on niin tehnyt? Ei, on olemassa ainoasti yksi tie, yksi halkeama, jonka läpi me voimme nähdä valon, yksi kallio, jonka päällä meidän jalkamme voivat saada tuen syvyydessäkin; ja se on se usko, vaistomainen, myötäsyntynyt, joka ei riipu järkisyistä eikä opista, että nuo aallot ovat Jumalan lähettämät; ja että vaikka me tuonelaan alas laskeutuisimme, on Hän sielläkin; se usko, että Hän kasvattaa meitä, vaan emme me itse; ja että nämä toisistaan riippumattomilta näyttävät surkeudet, myrsky maanjäristyksen jälkeen ja maanjäristys tulen jälkeen, niinkuin kaikkien pahojen henkien vehkeet olisivat lasketut irralle meitä vastaan, Hänen ajatuksissaan ovat yhtenä hengellisenä jaksona, elimellisenä kokonaisuutena, jolla on tarkoitus, vaikk'emme sitä näe; sen uskon kautta näemme, että nämä surut eivät tule kukin erikseen, ainoasti siksi että Hän tahtoo tehdä työn meidän henkemme hyväksi lyhemmäksi, vaan siksi että kuta suuremman vaikutuksen Hän näkee toisella iskulla olevan, sitä pikemmin antaa Hän toisen seurata, kunnes suuressa ja monivaiheisessa käännekohdassa, joka meistä näyttää pitkälle, vaan joka on lyhyt kuolemattomuuteen verrattuna, meidän henkemme voipi tulla: »Tulipunaseksi palaen tuskasta, kylpien halveksimisen kyynelissä, ja tuomion vasaran lyömäksi, että se muodostuisi ja kuluisi.»
Two Years Ago.
Ei ole sen mustempaa kiusausta kuin se, joka tulee ihmisen eteen, kun perkele kuiskaa hänelle tämmöisiä ajatuksia: »Jumala ei minusta välitä — Jumala vihaa minua. Onni ja kaikki muu on minua vastaan. Jonkinlainen kirous näyttää riippuvan minun päälläni. Miksi minun pitäisi muuttua? Tulkoon Jumala ensin toisellaiseksi minua vastaan, niin tulen minäkin toisellaiseksi Häntä kohtaan. Mutta Jumala ei tahdo tulla toisellaiseksi; Hän on päättänyt ettei osoita vanhurskautta minulle. Minä voin nähdä sen; sillä kaikessa käypi mulle huonosti. Mitäpä silloin auttaa katua? Minä tahdon kulkea omia teitäni — ja tulkoon mitä tulee. — Onko sulla koskaan ollut semmoisia ajatuksia? Silloin kuule Herran sana sinulle: »Kun jumalaton kääntyy kaikista synneistään, joita hän on tehnyt, ja tekee oikeuden ja vanhurskauden, niin hän saa totisesti elää. Luuletko minulla olevan iloa jumalattoman kuolemasta, sanoo Herra, Herra, eikö paljoa enempi, että hän palajaa teistään ja saapi elää?» Hes. 18:21—23. Elä koskaan usko perkelettä, kun hän sanoo Jumalan sinua vihaavan. Elä usko häntä koskaan, kun hän sanoo sinulle Jumalan olleen liika kovan sinua vastaan ja asettaneen sinut semmoisiin olosuhteisiin kiusausten, tietämättömyyden, köyhyyden tai jonkin muun kuorman alaiseksi, niin ettet sinä voi tulla paremmaksi. Mitä sanoo sinun kasteesi lupaus? »Joskin olet köyhä, kiusattu, tietämätön, tyhmä, olepa mikä tahansa, niin sinä olet Jumalan lapsi — sinun Isäsi rakkaus kannattaa sinua, Hänen armonsa on alttiina sinulle.» Sinä tunnut heikolta parantueksesi. Rukoile Jumalan Henkeä antamaan sinulle tahdon voimaa, jota et koskaan ennen ole tuntenut. Sinä tunnut liika ylpeältä muuttuaksesi. Rukoile Jumalan Henkeä nöyryyttämään ylpeää sydäntäsi, pehmittämään kovaa sydäntäsi; ja sinä saat ihmeeksesi nähdä että kun ylpeytesi on hävinnyt, kun olet sisällisesti häpeissäsi itsesi tähden ja näet syntisi niitten oikeassa mustassa valossa ja tunnet itsesi arvottomaksi katsomaan Jumalaan ylös, silloin tulee sijaan jalompi, pyhempi ja miehuullisempi tunne — oman kunnioituksen tunto ja puhdas omatunto ja se ajatus, että heikkona ja huononakin olet sinä oikealla tiellä; että Jumala ja Hänen enkelinsä hymyilevät sinulle; että sinä jälleen olet sopusoinnussa maan ja taivaan kanssa, sillä sinä olet se, joksi Jumala sinua tahtoo. Et ole Hänen ylpeä, vaikeroiva, itsepäinen lapsensa, joka kuvailet olevasi kyllin väkevä kulkemaan yksin, kun sinä todellisuudessa olet omain himojesi, halujesi orja ja perkeleen leikkikalu; vaan sinä olet Hänen rakastava, harras lapsensa Jumalan voiman kautta ja kykenet tekemään mitä tahdot, sillä mitä sinä tahdot, sitä tahtoo Jumalakin.
National Sermons.
Välttääksemme Jumalan kieltämistä ja epäilystä muistakaamme, että elämän suhteitten Luoja ja Ylläpitäjä ei ole sattuma tai luonto, vaan meidän Herramme Jesuksen Kristuksen ja meidän Isä.
Kun tunnet olevasi syvimmässä ja pimeimmässä epäilyksessä, silloin rukoile epäilijän rukous ja huuda kovasti: »Herra, jos Sinä olet olemassa, anna minun tietää olemisesi! Johda ajatukseni tielle, jota minä en tunne, Sinun totuuteesi», ja Jumala kyllä vapauttaa sinut.
Letters and Memories.
Joskin kirjeesi oli surullinen, ilahutti se minua; sillä aina on ilo nähdä elämää tulevan kuolemasta, terveyttä tulevan jälleen sairauden perästä, vaikkakin lääkärien tiedon mukaan tukehtumisesta tai hukkumisesta parantuminen on aina yhtä kivullinen kuin ohimenevä kuoleman tila itsessään oli kivuton. Usko syntyy epäilyksestä. »Ei elämässä, vaan kuolemassa on kaikki liikkumatonta.» Ota kaikki nämä sinun epäilyksesi ja taistelusi yksinkertaisesti yhtä monena merkkinä siitä, että sinun taivaallinen Isäsi menettelee kanssasi kuin isä, ettei Hän ole hyljännyt sinua, ei ole vihanen sinulle, vaan opettaa sinulle sillä tavalla, kuin sinun luonteellesi parhaiten soveltuu, suurimman kaikista läksyistä: »Tyhjenny omasta itsestäsi, niin Jumala täyttää sinut». Heitä murheesi taivaalliselle Isällesi. Jos Isän nimi mitään merkitsee, merkinnee se sitä, että Hän ei tahdo kääntyä pois eksyvästä lapsestaan semmoisella tavalla, ett'et sinä ilkiäisi sillä tavalla kääntyä pois omasta lapsestasi. Jos on sääliä, pysyvää rakkautta, kärsivällisyyttä ihmisessä, on se kaikki tullut Jumalasta. Ne ovat ennen kaikkea Hänen ominaisuuksiaan. Usko Hänen omistavan niitä miljoonia kertoja enempi kuin kukaan maallinen olento.