»Sillä Sinä olot minun sieluni pelastanut kuolemasta, minun silmäni
kyynelistä, minun jalkani kompastuksesta.» Ps. 116:8.
Mitä meistä on tuleva, kun kuolemme? Minkälaiselta tulee näyttämään tulevassa maailmassa? Minkälaiselta näyttänee taivaassa? Mahtanenko minä viihtyä siellä? Tulenenko olemaan ihmisenä siellä taikka ainoasti henkenä, henkenä ilman ruumista?
Tähän vastaa Paavali, että Kristus, Jumalan Poika, ilmestyttyään tänne lihassa otettiin ylös ihanuuteen. Hän ei kerro meille, minkälaiselta taivaassa näyttää, vaikka hän oli otettu hamaan kolmanteen taivaasen; sillä mitä hän siellä näki, oli sanomatonta. Eikä hän kerro meille sitäkään, minkälaista tuleva elämä tulee olemaan; kaikki mitä hän meille sanoo, on että Ihminen Jesus Kristus, joka vaelsi täällä maan päällä niinkuin muut ihmiset, otettiin ylös ihanuuteen, eikä Hän jättänyt pois täällä maan päällä ihmismieltään, ihmissydäntään eikä ihmisruumistaan. Hän vei mukanaan taivaaseen koko miehuutensa, henkensä, sielunsa ja ruumiinsa, vieläpä naulan reijät käsissään ja pyhissä jaloissaan sekä keihään haavan pyhässä kyljessään. Se riittää meille; sentähden että Ihminen Jesus Kristus on taivaassa, saamme me ihmisinä luvan mennä ylös taivaaseen. Missä Hän on, siellä saamme mekin olla. Ja mitä Hän on, saamme mekin olla, siinä määrin kuin Hän on Ihminen. Ja sen me tiedämme, että me tulemme Hänen kaltaisekseen; sillä me saamme nähdä Hänet semmoisena kuin Hän on.
National Sermons.
Ihmiset pelkäävät kuolemaa, etupäässä luullakseni siksi, että he pelkäävät tuntematonta. Eikä siksi että he pelkäävät kuolon tuskia. Eikä siksi että he pelkäävät helvettiä. Eikä se ole siksikään että he pelkäävät, etteivät pääse taivaaseen. Mutta kun he ajattelevat todella pitävänsä kuolla, tuntuu heistä toiseen maailmaan meneminen kuin heitettäisiin heidät pimeään yöhön, vieraaseen maailmaan, pois kodista ja kaikkien niitten luota, joita he ovat tunteneet ja rakastaneet; ja sentähden he kauhistuvat kuolemaa.
All Saints' Day Sermons.
Kun sinä olet peloissasi, levotonna ja murheissasi, kun olet kuoleman kovissa kourissa etkä tiedä, mihin sinun tulee kääntyä, silloin tämä siunattu ajatus: »Kristus on noussut ylös kuolleista», on oleva sinun kilpenäsi ja voimanasi, jota ei mikään muu ajatus voi antaa. Herra on noussut ylös — ihminen, Hänen ihmis-ruumiillaan ja Hänen ihmis-hengellään, Hänen inhimillisellä rakkaudellaan ja lempeydellään; Hän on ottanut kaiken tämän mukaansa taivaaseen. Hän on vieläkin ihminen, vaikka Hän on totinen Jumala totisesta Jumalasta, Hän nousi ylös kuolleista kuin ihminen, ja sentähden voipi Hän ymmärtää ja tuntea minun edestäni vieläkin — juuri nyt — täällä Englannissa yhdeksännentoista vuosisadalla aivan yhtä paljon kuin Hän voi vaeltaessaan täällä maan päällä vanhassa Judeassa.
Kun tämä maailma häviää meidän silmistämme, ja me menemme, tietämättä minne, ja jätämme jalolle kaikki tuttavamme ja ystävämme, joita olemme ymmärtäneet; silloin on ennen kaikkea tämä ajatus: »Kristus on ylösnoussut kuolleista», ainoa joka voipi pelastaa meidät surullisista, synkistä ajatuksista, pelosta ja epäilyksestä tai tyhmästä kevytmielisyydestä ja mykän eläimen kuolemasta, johon liika monet ihmiset kuolevat. »Kristus on ylösnoussut ja minä olen ylösnouseva. Kristus on voittanut kuoleman omasta puolestaan ja Hän on sen voittava minunkin puolestani. Kristus otti ihmis-ruumiinsa ja sielunsa mukaansa haudasta Jumalan oikealle kädelle ja Hän on herättävä minun ruumiini ja sieluni viimeisenä päivänä, jotta minä saisin olla Hänen kanssaan aina ja nähdä Hänet, semmoisena kuin Hän on.» Tämä on ainoa, mikä elämässä ja kuolemassa on pelastava meidät synnistä sekä haudan takaisen elämän kauhusta ja pelosta.
National Sermons.
Miksi kuoli Hän? kysymme me. Jokaisen ihmisenkin kuolemalla pitänee olla erityinen syy, tarkoitus, muutenhan se olisi kauhea tapaus — outo asia ilman ajatusta — luuranko ilman sielua. Miksi kuoli Hän? »Minä vaikenen enkä avaa suutani; kyllä Sinä sen teet.» Ps. 39:10. Näin sanoo hautauspsalmi. Sanokaamme me sitä samaa. »Minä vaikenen»: en raivosta enkä epätoivosta, mutta siksi että Sinä puhut, ja silloin on se hyvin tehty. Se ei ollut mikään satunnainen tai välttämätön teko. Sillä se oli Isän työ, eikä ilman Häntä yksikään varpunen putoa maahan; Pojan työ oli se myös, joka kuoli ristillä, siksi että Hän viimeiseen asti halusi pelastaa ihmiskunnan; se oli Pyhän Hengen työ, joka on kaiken luodun Herra ja Elonantaja. Se oli Hänen työnsä, jolla on halu elämään eikä kuolemaan, iloon eikä suruun, valkeuteen eikä pimeyteen, järjestykseen eikä epäjärjestykseen, hyvään eikä pahaan. Sillä oli määrätty syy, ajatus, tarkotus; ja se tarkotus on hyvin hyvä. Mikä se on, emme tiedä; emmekä tarvitse sitä tietää. Arvailla sitä olisi todellakin sekautumista asioihin, jotka ovat meille liika korkeita. Sentähden olkaamme ääneti. Elkäämme olko ääneti epäilyksestä, vaan uskosta; ei ääneti niinkuin heittiö, joka on väsynyt apua huutamasta, mitä hän ei saa, vaan ääneti kuin lapsi, joka istuu äitinsä helmoissa ja katsoo ylös hänen kasvoihinsa ja tarkastaa hänen liikkeitään, joka ei ymmärrä vielä mitään niistä, vaan on varma siitä että kaikki on tehty rakkaudessa.