Hän huusi avuiksi Athenea ja sanoi:
"Oi, puhdas ja ihana, kuule minua, tahdotko jättää minut tänne nääntymään? Minä olen tuonut sinulle pyytämäsi Gorgon pään, ja tähän asti sinä olet antanut matkani menestyä; jätätkö minut nyt lopuksi oman onneni nojaan? Vai minkätähden nämä jumalaiset sandaalitkin ovat voimattomat erämaan myrskyjä vastaan? Enkö milloinkaan enää saa nähdä äitiäni enkä sinisten laineiden loiskinaa Seriphoksen rannoilla enkä Hellaan päivänpaisteisia kukkuloita?"
Niin hän rukoili, ja kun hän oli rukoillut, vallitsi syvä hiljaisuus.
Hiljaisena kaareili taivas hänen päänsä päällä ja äänettömänä levisi hieta-aavikko hänen allaan; ja Perseus katsoi ylös, mutta muuta ei näkynyt kuin häikäisevä aurinko häikäisevässä sinessä; ja hän katsoi ympärilleen, mutta ei nähnyt muuta kuin häikäisevää hiekkaa.
Perseus seisoi hetkisen liikkumatonna ja odotti ja sanoi: "Varmaankin olen täällä Taivahisten tahdosta, sillä Athene ei minua petä. Eikö näiden sandaalien juuri pitänyt johdattaa minua oikealle tielle? Siis se tie, jota minä olen koettanut kulkea, on ollut väärä tie."
Silloin hänen korvansa yht'äkkiä aukenivat, ja hän kuuli juoksevan veden solinaa.
Siitä hänen mielensä rohkaistui, vaikka hän tuskin uskalsi uskoa korviaan; ja hän kiiruhti eteenpäin, vaikka oli niin uupunut, että tuskin saattoi pystyssä pysyä; ja kivenheiton matkan päässä hänestä oli hiekassa notkelma ja marmorikallioita ja taatelipuita ja iloinen vihreä nurmikko. Ja nurmikon poikki lirisi kimalteleva puro, jotka kierteli puiden lomitse ja katosi hiekkaan.
Vesi lirisi kallioiden keskellä, ja lempeä tuuli kallisteli taatelipuiden kuivia oksia, ja Perseus nauroi ilosta ja hyppäsi alas kallion kielekkeeltä ja joi raikasta vettä ja söi taateleita ja nukkui nurmella; ja sitten hän taas hypähti ylös ja jatkoi matkaansa, mutta ei enää pohjoista kohden; sillä hän sanoi: "Athene minut varmaan tänne lähetti eikä tahdo että menisin kotiin. Entäpä jos vielä on tehtävänä jokin jalo teko, ennenkuin saan nähdä Hellaan päivänpaisteiset kukkulat?"
Hän samosi etelää kohden, yhä etelää kohden, kukoistavien kosteikkojen ja lähteiden, taatelipalmujen ja ruohikkojen ohi, kunnes hän näki edessään mahtavan vuorenseinän, joka hohti aivan ruusunpunaisena laskevan auringon valossa.
Hän kohosi ilmaan kuin kotka, sillä hänen jäsenensä olivat taas voimistuneet, ja hän lenteli koko yön vuoren yläpuolella, kunnes päivä alkoi sarastaa ja rusosorminen Eeos saapui ja punasi taivaan. Silloin Perseus huomasi, että hänen allansa oli Egyptin pitkä viheriöivä puutarha ja Niilin kimalteleva virta.