Hän näki kaupunkeja, joiden muurit piirsivät pilviä, ja temppeleitä ja obeliskeja ja pyramideja ja jättiläismäisiä kivijumalia. Ja hän laskeutui keskelle ohra- ja hirssivainioita ja pellavapeltoja ja maata pitkin rönsyileviä kurkkuja; ja hän näki kansaa tulevan ulos erään suuren kaupungin porteista ja menevän työhön, kunkin paikalleen, joen juoksun varrelle ja johdattavan taitavasti vettä viljelyksiin — niinkuin sopi odottaakin viisaudestaan kuulujen egyptiläisten tekevän. Mutta kun he näkivät hänet, niin kaikki lakkasivat työstään ja kokoontuivat hänen ympärilleen ja huusivat:
"Ken olet kaunis nuorukainen? Ja mitä kannat vuohennahassasi? Varmaankin olet Taivahisia, sillä sinun ihosi on valkoinen kuin norsunluu, ja meidän ihomme on punainen kuin tiilikivi. Sinun hiuksesi ovat kuin kultalangat ja meidän ovat mustat ja kiharat. Olet varmaankin Taivahisia?" Ja he tahtoivat osoittaa hänelle kunnioitustansa; mutta Perseus sanoi:
"En ole Taivahisia; olen helleeniläinen urho. Olen surmannut Gorgon erämaassa ja kannan hänen päätään vuohennahassa. Antakaa minulle hiukan ruokaa, että voisin jatkaa matkaani ja päättää työni."
He antoivat hänelle ruokaa ja hedelmiä ja viiniä; mutta he eivät tahtoneet laskea häntä lähtemään. Kun kaupunkiin saapui sanoma, että Gorgo oli tapettu, niin papit tulivat häntä vastaan ja immet, laulaen ja tanssien ja soittaen harppuja ja käsirumpuja; ja he tahtoivat viedä hänet temppeliinsä ja tehdä hänet kuninkaaksensa; mutta Perseus pisti pimeyden hatun päähänsä ja katosi heidän näkyvistään.
Egyptiläiset odottivat kauan hänen palaamistaan, mutta turhaan, ja palvelivat häntä uroona ja tekivät hänestä Khemmis-saarelle kuvapatsaan, joka seisoi paikallaan monta sataa vuotta; ja he sanoivat, että hän ilmestyi heille aika ajoin, jalassaan kyynärän pituiset sandaalit ja että aina kun hän ilmestyi, tuli hyvä sato ja Niili paisui korkealle sinä vuonna.
Perseus kulki itään päin Punaisen meren rannikkoa pitkin; ja kun häntä peloitti mennä Arabian erämaahan, niin hän kääntyi vielä kerran pohjoista kohden, eikä sillä kertaa myrsky häntä estänytkään.
Hän kulki Isthmoksen ja Kasios-vuoren ja lakean Serbonian rämeikön ohi,
Palestinan rannikkoa pitkin sinne, missä tummaihoiset aitiopit asuvat.
Hän lensi lempeiden laaksojen ja vaarojen ohi, jotka kauneudessa vetivät vertoja itse Argokselle tai Lakedaimonille tai Tempen ihanalle laaksolle. Mutta alangot olivat veden vallassa ja ylämaat tulen korventamia ja vuoret vohkuivat kuin kiehuva kattila maan järistäjän, Poseidon-kuinkaan, vihan tähden.
Perseusta kammotti mennä sisämaahan ja hän lensi meren rantaa pitkin, ja hän kulki koko päivän, ja taivas oli tummana savusta; ja hän kulki koko yön, ja taivas punoitti liekeistä.
Päivän koittaessa hän katsahti rannan kallioille; ja veden reunassa mustan kallion kielekkeen alla hän näki valkoisen kuvan seisovan.