"Se on varmaankin jonkin meren jumalan kuvapatsas", hän ajatteli; "menenpä sinne katsomaan, minkälaisia jumalia nämä barbaarit palvelevat."
Hän lähestyi kuvaa; mutta se ei ollutkaan kuvapatsas, vaan ilmielävä tyttö; sillä Perseus saattoi nähdä kuinka hänen kiharansa liehuivat tuulessa; ja kun hän tuli vielä lähemmäksi, niin hän näki, kuinka tyttö värisi ja hytkähteli, kun aallot roiskuttivat hänen päälleen kylmää suolaista pärskettään. Hänen käsivartensa olivat ojennetut pään yli ja kytketyt kallioon kuparisin ketjuin; ja hänen päänsä oli painuneena rinnalle, väsymyksestäkö lie painunut vai surusta. Mutta silloin tällöin ihan katsahti ylös ja valitti ja huusi äitiään; mutta hän ei nähnyt Perseusta, sillä pimeyden hattu oli tämän päässä.
Säälien ja suuttuen Perseus kävi lähemmäksi ja katsoi tyttöä. Hänen poskensa olivat tummemmat kuin Perseuksen, ja hänen tukkansa oli sinertävän musta kuin hyasintti; mutta Perseus ajatteli: "Enpä ole vielä koskaan nähnyt noin ihanaa impeä, en yhdelläkään Kreikan saarella. Varmasti hän on kuninkaan tytär. Näinkö barbaarit kohtelevat kuninkaittensa tyttäriä? Kuinka lieneekin, hän on liian kaunis voidakseen olla syypää mihinkään pahaan. Menenpä häntä puhuttelemaan."
Ja otettuaan hatun päästään hän liiteli tytön näkyviin. Tyttö kirkaisi kauhusta ja koetti peittää kasvonsa pitkiin hiuksiinsa, sillä hän ei voinut käyttää käsiään; mutta Perseus huudahti:
"Älä pelkää minua, ihana impi; minä olen helleeni enkä mikään raakalainen. Ketkä julmurit ovat sinut sitoneet? Mutta ensiksi minä vapautan sinut kahleistasi."
Perseus riuhtaisi kahleita, mutta ne olivat liian vahvat; ja tyttö huusi:
"Älä koske minuun, minä olen kirottu, uhrattu meren jumalille. He tappavat sinut, jos sinä vain uskallat minut vapauttaa."
"Koettakoot!" Perseus sanoi; ja vetäisten Harpeen kupeeltaan hän katkaisi kahleet, ikäänkuin ne olisivat olleet pellavarihmaa.
"Nyt", hän sanoi, "sinä olet minun, etkä enää noiden meren jumalien, keitä hyvänsä he lienevätkin!" Mutta tyttö vain yhä kiihkeämmin huusi äitiään.
"Miksi sinä huudat äitiäsi? Mikä äiti se sellainen on, joka sinut näin on jättänyt? Kun lintu putoaa pesästä, niin se on sen miehen, joka sen korjaa. Kun jalokivi heitetään tien viereen, niin se on sen, joka uskaltaa sen voittaa ja sitä kantaa, niinkuin minä tahdon voittaa sinut ja kantaa sinua. Nyt tiedän miksi Pallas Athene minut tänne lähetti. Hän lähetti minut tänne, jotta saisin vaivojeni arvoisen palkinnon, ja enemmänkin."