Sitten Orpheus nousi ylös huoaten ja otti harppunsa ja meni Strymonin yli. Hän vei Iasonin lounatta kohden ylös Haliakmonin rantoja ja poikki Pindoksen sivuhaarojen Zeuksen kaupunkiin, Dodonaan, joka sijaitsi pyhän järven ja tulta huokuvan lähteen rannalla. Ja Orpheus vei Iasonin tuon pyhän tammen luo, johon ennen muinoin musta kyyhkynen istahti ja muuttui Zeuksen papittareksi ja antoi oraakkelivastauksia kaikille ympäröiville kansoille. Ja hän käski Iasonia katkaisemaan tammesta oksan ja uhraamaan Zeukselle ja Heralle; ja Iason otti oksan, ja he palasivat Iolkokseen ja naulasivat sen laivan kokkaan.
Viimein laiva saatiin valmiiksi, ja urhot koettivat työntää sitä vesille; mutta se oli liian raskas heidän saada liikkeelle, ja sen köli vaipui syvälle hietaan. Urhot katselivat neuvottomina toisiaan, mutta Iason puhui ja sanoi: "Kysykäämme neuvoa taikaoksalta; ehkä se voi meitä auttaa pulastamme".
Silloin tuli ääni oksasta, ja Iason kuuli ne sanat, jotka se sanoi, ja käski Orpheusta soittamaan harppua ja urhoja sillä aikaa seisomaan laivan ympärillä honkaiset telat kädessä auttaakseen laivaa merta kohden.
Orpheus otti harppunsa ja aloitti tenholaulunsa: "Kuinka suloista on keinua, laineilla ja hypellä aallolta aallolle, kun tuuli laulaa iloisesti köysissä ja airot kimaltelevat vaahdossa! Kuinka ihanaa on purjehtia valtamerta ja nähdä uusia kaupunkeja ja ihmeellisiä maita ja tulla kotiin lastattuna aarteilla ja voittaa ikuista mainetta!"
Kun Argo-laiva kuuli hänen sanansa, alkoi se ikävöidä merelle; ja sen jokainen hirsi alkoi väristä ja hytkähdellä aina kokasta peräkeulaan asti, ja laiva hypähti teloille ja syöksi eteenpäin kuin uljas hevonen; ja urhot peittivät tien männynrungoilla, kunnes se syöksähti kohisevaan mereen.
Sitten he lastasivat laivaan ruokaa ja juomaa ja vetivät köysiastuimet laivaan ja asettuivat kukin airolleen ja soutivat Orpheuksen soiton tahdissa; pois etelää kohden he soutivat lahden poikki; ja rantakalliot olivat aivan mustana katselevaa kansaa, ja naiset itkivät ja miehet hurrasivat noiden jalojen urhojen lähtiessä.
IV.
Kuinka Argonautit purjehtivat Kolkhiiseen.
Mitä sitten tapahtui, lapsukaiseni, on kerrottu — jos se sitten on totta tai ei — vanhoissa runoissa, joita te joskus saatte itsekin lukea. Ne ovat pitkiä vanhanaikaisia runoja, pitkiä vanhanaikaisia vieriviä runosäkeitä; ja niitä on nimitetty Orpheuksen lauluiksi eli Orphikoiksi tähän päivään asti. Ja niissä kerrotaan kuinka urhot tulivat Aphetain lahden tuolle puolen ja odottivat lounastuulta ja valitsivat itselleen kapteenin miehistöstään, ja kuinka kaikki äänestivät Heraklesta, koska hän oli isoin ja väkevin; mutta Herakles kieltäytyi ja ehdotti Iasonia, koska tämä oli heistä kaikista viisain. Niin Iason valittiin kapteeniksi; ja Orpheus teki rovion ja tappoi härän ja uhrasi sen Herralle ja kutsui kaikki uroot piiriin sen ympärille, kunkin miehen oliiviseppele päässään, ja käski heidän pistää miekkansa härkään. Sitten hän täytti kultaisen maljan härän verellä ja vehnäjauhoilla ja hunajalla ja viinillä ja kitkerällä, suolaisella merivedellä ja käski urhojen maistaa sitä.
Jokainen maistoi maljasta ja antoi sen käydä kädestä käteen, ja he vannoivat lujan valan ja ottivat todistajiksi päivän ja yön ja siniharjaisen meren, joka elähdyttää maata, ja lupasivat, että uskollisesti auttaisivat Iasonia Kultaisen taljan etsinnässä; että jokaisen, joka peräytyisi tai olisi tottelematon tai rikkoisi lupauksensa, saavuttaisivat rangaistus ja Erinnyit, jotka vainoavat syyllisiä.