II.
Kuinka Perseus äkkipäätä teki pyhän lupauksen.
Viisitoista vuotta oli kulunut, ja lapsesta oli tullut solakka nuorukainen ja merimies, ja hän teki usein kauppamatkoja saaristoon. Hänen äitinsä nimitti häntä Perseukseksi; mutta kaikki Seriphoksen asukkaat sanoivat, ettei hän ollut kuolevaisen miehen poika, ja kutsuivat häntä Taivahisten kuninkaan Zeuksen pojaksi. Sillä vaikka hän oli vasta viisitoistavuotias, oli hän sentään päätänsä pitempi kaikkea saaren kansaa. Ja hän oli taitavampi kuin muut juoksussa ja painissa ja nyrkkitaistelussa ja kiekon ja keihään heitossa ja soudussa ja harpun soitossa ja kaikessa, mikä miestä kaunistaa. Ja hän oli rohkea ja totuutta rakastava, lempeä ja ystävällinen, sillä vanha kunnon Diktys oli kasvattanut hänet hyvin. Ja oli hyvä, että Diktys niin oli tehnyt, sillä nyt Danae ja hänen poikansa joutuivat suureen vaaraan, ja Perseus tarvitsi kaiken viisautensa puolustaakseen äitiänsä ja itseään.
Sanoin jo, että Diktyksen veli oli Polydektes, saaren kuningas. Hän ei ollut kunnon mies niinkuin Diktys, vaan kiivas, julma ja kavala, ja kun hän näki kauniin Danaen, niin hän tahtoi naida hänet. Mutta Danae ei tahtonut, sillä hän ei rakastanut Polydektestä. Danae ei välittänyt kenestäkään muusta kuin pojastansa ja poikansa isästä, jota hän ei uskaltanut toivoa enää koskaan näkevänsä. Viimein Polydektes aivan julmistui, ja sillä aikaa kuin Perseus oli merellä, hän vei Danae-raukan Diktyksen luota sanoen: "Jollet sinä tahdo olla minun puolisoni, niin sinun pitää olla minun orjani". Niin Danaesta tehtiin orja ja hänen täytyi kantaa vettä kaivosta ja vääntää myllynkiviä ja kärsiä pahaa kohtelua — kai häntä lyötiinkin — ja kantaa raskaita kahleita, kun hän ei tahtonut ruveta tuon julman kuninkaan puolisoksi. Mutta Perseus oli kaukana merten takana, Samos-saarella, eikä voinut aavistaakaan, kuinka hänen äitinsä oli suruun sortumaisillaan.
Silloin eräänä päivänä Samos-saarella, kun laivaa lastattiin, Perseus haki siimestä ja joutui kauniiseen metsään. Siellä hän istahti mättäälle ja vaipui uneen ja nukkuessaan hän näki kummallisemman unen kuin koskaan elämässään oli nähnyt.
Hänen luokseen tuli metsästä nainen, pitempi kuin hän tai kukaan kuolevainen, mutta äärettömän ihana; naisella oli suuret harmaat silmät, joiden katse oli kirkas ja läpitunkeva, mutta samalla ihmeellisen lempeä. Hänen päässään oli kypärä ja keihäs oli hänen kädessään, ja olkapäältä riippui hänen pitkälle siniselle hameelleen vuohennahka, ja sillä kiilsi mahtava kuparikilpi, joka välkähteli kuin peili. Hän seisoi ja katsoi Perseusta kirkkain harmain silmin; ja Perseus huomasi, etteivät hänen silmäluomensa kertaakaan liikahtaneet eivätkä hänen silmäteränsäkään, vaan katsoivat suoraan hänen lävitsensä aina hänen sydämensä pohjaan asti, ikäänkuin ne olisivat saattaneet nähdä kaikki hänen sielunsa salaisuudet ja tietää ja tuntea kaikki, mitä hän ikinä oli ajatellut tai toivonut siitä päivästä asti kuin hän oli syntynyt. Ja Perseus loi katseensa alas vapisten ja punastuen, kun tuo ihmeellinen nainen puhui.
"Perseus, sinun täytyy toimittaa minulle eräs asia."
"Kuka sinä olet, jalo neiti, ja kuinka sinä tunnet minun nimeni?"
"Minä olen Pallas Athene; ja minä tiedän kaikkien ihmisten sisimmät ajatukset ja tunnen heidän kuntonsa tai kunnottomuutensa. Ja tomusieluista minä käännyn pois, ja he tulevat onnellisiksi, mutta eivät minun auttaminani. He lihovat levossa kuten lampaat laitumella ja he syövät sitä, mitä eivät ole kylväneet, niinkuin härät pilttuussa. He kasvavat ja leviävät niinkuin kurkut maassa. Mutta yhtä vähän kuin kurkku he siimestävät kulkijaa, ja kun he ovat kypsiä, niin kuolema heidät korjaa, ja he menevät kenenkään surematta manalaan, ja heidän nimensä unohtuvat.
"Mutta tulisieluille minä annan enemmän tulta, ja niille, joissa on miehuutta, minä annan paljon enemmän kuin miehuutta. He ovat sankareita, Taivahisten poikia, ja hekin tulevat onnellisiksi, mutta eivät tomusielujen tavalla. Sillä minä ajan heitä eteenpäin outoja polkuja, jotta he löisivät titaanit ja hirviöt, jumalien ja ihmisten viholliset. Vaivojen ja ahdistusten, vaarojen ja taistelujen läpi minä ajan heitä. Ja toiset heistä kaatuvat nuoruutensa kukassa, missä tai milloin ei tiedä kenkään; ja toiset taas saavuttavat mainetta ja ihanan ja voimakkaan vanhuuden. Mutta millainen on heidän lopullinen kohtalonsa, sitä en tiedä, eikä kukaan paitsi Zeus, jumalien ja ihmisten isä. Sano nyt minulle, Perseus, kumpi ihmislaji sinun mielestäsi on onnellisempi?"