Kaikki uroot kauhistuivat ja katsoivat häpeissään toinen toiseensa; mutta he eivät sentään rangaisseet tuota tummaa velhonaista, sillä olihan hän hankkinut heille Kultaisen taljan.
Kun Aietes tuli paikalle, niin hän näki poikansa ajelehtivan ruumiin. Hän pysähtyi pitkäksi aikaa, itki poikaansa ja otti hänet ylös vedestä ja palasi kotiin. Mutta hän lähetti uudelleen merimiehensä länttä kohden ja velvoitti heidät, uhaten hirmukuolemalla, täyttämään tehtävänsä. "Tuokaa takaisin minun luokseni tumma velhonainen, jotta hän kuolisi kauhean kuoleman. Mutta jos te palaatte ilman häntä, niin teidän on itse kuoltava sama kuolema."
Siten Argonautit sillä kertaa pelastuivat. Mutta Zeus-isä näki tuon törkeän rikoksen, ja hän lähetti taivaasta ankaran myrskyn ja paiskasi laivan kauas pois oikealta suunnalta. Päivän toisensa jälkeen myrsky sitä ajeli aallokossa ja sankassa sumussa, kunnes uroot eivät lopulta enää tietäneet, missä olivat, sillä aurinkokin oli kätkeytynyt taivaalta. Viimein laiva törmäsi matalikolle keskelle laakeita muta- ja hietasaaria, ja aallot vyöryivät sen yli pitkin ja poikin, ja uroot kadottivat kaiken pelastumisen toivon.
Silloin Iason huusi Heraa avuksi: "Taivasten ihana kuningatar, joka meitä tähän asti olet suosinut, miksi hylkäsit meidät kurjuudessamme ja jätit meidät kuolemaan tänne tuntemattomille merille? Kovaa on kadottaa kunnia, jonka sellaisella tuskalla ja vaarallisella työllä olemme saavuttaneet, ja kovaa enää koskaan olla näkemättä Hellaata ja Pagasain lempeää lahtea."
Silloin tuo keulaan kiinnitetty taikaoksa puhui: "Zeus-isän vihan tähden tämä kaikki teille on tapahtunut; sillä kauhea rikos on tehty laivallanne, ja pyhä pursi on veren tahraama."
Sen kuultuaan kaikki uroot huusivat: "Medeia on murhaaja. Kärsiköön tuo velhonainen syntinsä seuraukset ja kuolkoon!" He tarttuivat Medeiaan heittääkseen hänet mereen, jotta tuon pojan kuolema tulisi sovitetuksi; mutta taikaoksa puhui taas: "Saakoon hän elää, kunnes hänen rikostensa mitta on täysi. Kosto häntä lähestyy, verkkaan mutta varmasti; nyt hänen täytyy vielä jäädä eloon, sillä te tarvitsette häntä vielä. Hänen täytyy näyttää teille tie Kirke-sisarensa luo, joka asuu Lännen saarilla. Hänen luokseen teidän täytyy purjehtia vaikeaa ja vaivalloista tietä, ja hän on puhdistava teidät rikoksestanne."
Urhot itkivät ääneensä, kun he kuulivat tammen tuomion; sillä he tiesivät, että heillä oli edessään tuskallinen taival ja vuosikausien katkera kärsimys. Toiset syyttivät tummaa velhonaista ja toiset sanoivat: "Ei, me olemme kuitenkin hänelle kiitollisuuden velassa; ilman häntä emme olisi voittaneet Kultaista taljaa". Mutta useimmat heistä purivat ääneti huuliansa, sillä he pelkäsivät velhon vehkeitä.
Meri tyveni ja aurinko pilkisti jälleen pilvien lomasta, ja uroot työnsivät laivansa matalikolta ja soutivat tumman velhotytön opastamina eteenpäin vaivalloista tietään tuntemattoman meren ulapoille.
Mitä teitä he kulkivat, en tiedä, enkä sitäkään kuinka he tulivat Kirken saarelle. Toiset sanovat heidän kulkeneen länttä kohden ja Istros-virtaa ylös ja että he sitten saapuivat Adrian merelle laahaten laivaansa lumipeitteisten Alppien yli. Toiset sanovat heidän menneen etelään päin punaiselle Intian merelle ja päivänpaisteisten maiden ohi, joissa kaikenlaiset mausteet kasvavat, ja sitten Aitiopian ympäri länttä kohden ja viimein tulleen Libyaan. Siellä he vetivät laivansa polttavan hietikon poikki ja mäkien ja töyräiden yli aina Syrteihin asti, joiden rannoilla lentohieta-aavikoita leveni monen penikulman laajuudelta rikkaan Kyrenen ja lootophagien, lootoksen syöjien, alueiden välillä. Tämä on kuitenkin kaikki vain mielikuvituksen tuotetta ja taruja ja hämäriä viittauksia tuntemattomiin maihin.
Mutta kaikki tietävät, että he tulivat erääseen paikkaan, jossa he yhdeksän päivää saivat köysien ja kierikoiden avulla laahata laivaansa maata pitkin, ennenkuin tulivat Tuntemattomalle merelle. Ja paras kaikista noista vanhoista lauluista kertoo meille, kuinka he kulkivat kauas pohjoiseen, kunnes tulivat Kaukasoksen rinteille, siihen paikkaan, missä se pistäiksen kauas mereen; ja kaidalle Kimmerian [Krimin ja Sirkassian välillä] Bosporokselle, jonka poikki titaani ui härän selässä, ja sieltä tyynen Maiotis-meren [Asovan meri] hiljaisille vesille. Ja sieltä he kulkivat yhä pohjoiseen, ylös Tanais-jokea, jota me nimitämme Doniksi, geloonien ja sauromatain ja monien vaeltavien paimentolaisheimojen ja yksisilmäisten arimaspien ohi, joista vanhat Kreikan runoilijat kertovat, että he ryöstivät kultaa kylmillä Rhipaian [Uralin vuoret] vuorilla asuvilta grypseilta.