Silloin tuittupäinen Idas aikoi lyödä heitä, mutta Iason pidätti häntä. Ja yksi kaupparuhtinaista, pitkä ja komea mies, tuli heitä puhuttelemaan.
"Älkää panko pahaksenne, muukalaiset; meripojat eivät voi olla pieksämättä kieltänsä. Mutta me tahdomme kohdella teitä hyvin ja ystävällisesti, sillä muukalaiset ja köyhät ovat Jumalan lähettämiä. Ettekä te näytäkään miltään tavallisilta merenkulkijoilta, niin kookkaat ja voimakkaat ovat vartalonne ja komeat aseenne. Tulkaa kanssani Alkino'okseen, tuon rikkaan meren ruhtinaan, palatsiin ja me tahdomme kestitä teitä hyvin ja kaikesta sydämestämme; ja sitten te saatte sanoa meille nimenne."
Mutta Medeia vetäytyi taaksepäin ja vapisi ja kuiskasi Iasonin korvaan: "Me olemme joutuneet ansaan ja olemme menossa perikatoomme, sillä minä näen miehistön joukossa maalaisiani, tummasilmäisiä kolkhilaisia, yllä teräksiset panssaripaidat, jollaisia käytetään minun isänmaassani."
"Liian myöhäistä on kääntyä takaisin", Iason sanoi. Ja hän kysyi kaupparuhtinaalta: "Mikä maa tämä on, arvoisa herra; ja mikä on tuo hiljan rakennettu kaupunki?"
"Tämä on Phaiekien maa, jota kaikki Taivahiset rakastavat; sillä he tulevat tänne ja syövät juhla-aterioita kanssamme kuin ystävät ainakin ja istuvat rinnallamme salissa. Tänne me tulimme Liburniasta häijyjä kykloopeja pakoon. He ryöstivät meiltä, rauhallisilta kauppiailta, vaivoin hankkimamme tavarat ja rikkaudet. Silloin Nausithos, Poseidonin poika, toi meidät tänne ja kuoli rauhassa. Ja nyt hänen poikansa, Alkino'os, ja Arete, viisain kaikista kuningattarista, hallitsevat meitä."
He kulkivat läpi rantapuistikon ja mitä edemmäs he kulkivat, sitä enemmän he ihmettelivät. Sillä pitkin siltaa oli maassa hyvässä järjestyksessä paksuja ankkuriketjuja ja raakapuita ja mastoja Poseidonin, meren vihreähapsisen kuninkaan, temppelin edessä. Puistikon ympärillä kihisi laivanrakentajia kuin muurahaisia: mitkä punoivat köysiä, mitkä veistivät kaaripuita, mitkä höyläsivät pitkiä airoja ja raakoja. Minyalaiset kulkivat ääneti eteenpäin hohtavan valkoisia marmorikatuja pitkin, kunnes he saapuivat Alkino'ooksen palatsille ja silloin he ihmettelivät vielä enemmän. Pilviä tavoitteleva palatsi säteili ja loisti auringossa ja sen seinät eteisestä sisimpään huoneeseen asti olivat kullatusta kuparista ja ovet olivat hopeasta ja kullasta. Molemmin puolin sisäänkäytävää istui eläviä kultakoiria, jotka eivät koskaan vanhentuneet eivätkä kuolleet. Niin taitavasti Hefaistos ne oli takonut pajassaan savuavalla Lemnos-saarella. Hän oli antanut ne Alkino'okselle, jotta ne öisin vartioitsisivat hänen porttejaan. Palatsin salissa oli huoneen kummassakin päässä pitkin seinän koko pituutta suuria valtaistuimia, jotka olivat verhotut kalleilla kiiltävillä kankailla, ja niillä tuon mahtavan kauppakansan kuninkaat istuivat syömässä ja juomassa ja siellä he viettivät juhlia koko vuoden läpeensä. Sulatetusta kullasta valettuja poikia seisoi kiiltävillä alttareilla käsissään tulisoihdut, joilla he valaisivat vieraita kaiken yötä. Ja huoneen ulkopuolella istui ahkerassa työssä viisikymmentä palvelustyttöä: mitkä jauhoivat jyviä käsimyllyssä, mitkä pyörittivät rukkia, mitkä kutoivat kangasta, ja heidän kätensä välkähtelivät kuin lepattavat haavan lehdet, kun he heittivät sukkulaa.
Palatsin edustalla oli suuri puutarha, jota ympäröivät korkeat muurit, ja se oli aivan täynnä komeita hedelmäpuita, harmahtavalehtisiä oliiveja ja suloisia viikuna-, päärynä- ja omenapuita, jotka kantoivat hedelmiä koko vuoden läpeensä, sillä lämmin lounastuuli hyväili niitä, ja päärynä kypsyi päärynän, viikuna viikunan ja rypäle rypäleen vieressä kaiken kesää ja talvea. Puutarhan toisessa päässä kukkivat loistavat kukkalavat läpi kaikkien vuodenaikojen. Siellä pulppusi kaksi kaunista lähdettä, joista toinen juoksi läpi puutarhan ja toinen palatsin kadun alitse ja antoi vettä kaikelle kaupungin kansalle. Sellaisia jaloja lahjoja taivas oli antanut viisaalle Alkino'okselle.
Sitten uroot menivät sisään ja näkivät Alkino'oksen istuvan valtaistuimellaan, mahtavana kuin itse Poseidon kultakoristeiset, kankeat vaatteet yllä ja kultainen valtikka sivullaan ja kädessään kauniisti kaiverrettu pikari, josta hän joi kaupparuhtinaiden maljoja. Ja hänen vieressään seisoi Arete, hänen viisas ja suloinen kuningattarensa, ja nojasi pylvästä vastaan kehrätessään kultalankaansa.
Alkino'os nousi ja lausui heidät tervetulleiksi ja pyysi heitä istumaan ja syömään. Ja palvelijat kantoivat heille pöytiä ja leipää ja lihaa ja viiniä.
Mutta Medeia lähestyi vapisten Aretea, tuota ihanaa kuningatarta, ja lankesi hänen jalkojensa juureen, syleili niitä ja huusi itkien polvistuessaan: