Sitten he toivat hänelle vuonanlihaa ja viiniä, ja nymfit toivat hänelle hunajaa kalliolta, ja hän söi ja nukkui taas nymfien ja paimenten tanssiessa ja laulaessa. Kun hän heräsi, niin he pyysivät häntä jäämään, mutta hän ei suostunut. "Minulla on suuria tehtäviä", hän sanoi. "Minun täytyy lähteä kulkemaan Isthmokseen, että pääsisin Ateenaan".
Mutta paimenet sanoivat: "Aiotko kulkea yksin Ateenaan? Ei kukaan kulje nykyään sitä tietä muuten kuin aseellisin joukoin!"
"Mitä aseihin tulee, niin näettehän, että niitä minulla on kylliksi. Ja mitä joukkoihin tulee, niin kunniallisesta miehestä on kylliksi seuraa itselleen. Minkätähden en kulkisi yksin Ateenaan?"
"Jos menet, niin sinun on oltava varuillasi Isthmoksen kannaksella, tai muuten joudut tekemisiin Sinis-rosvon kanssa, jota kutsutaan Pityokampteeksi, hongannotkistajaksi. Hän taivuttaa kaksi honkaa ja sitoo kaikki matkustajat käsistä ja jaloista niihin kiinni. Kun hän laskee puut irti, niin heidän ruumiinsa repeävät kahtia."
"Ja sen jälkeen", toinen sanoi, "sinun täytyy mennä sisämaahan päin, jottet vain joudu Skeironin kallioille. Sillä oikealla puolella on meri ja vasemmalla vuoret, niin ettet mitenkään voi päästä pakoon, vaan sinun täytyy kohdata Skeiron-rosvo. Hän panee sinut pesemään jalkojansa, ja kun sinä peset niitä, niin hän työntää sinut alas kalliolta ruoaksi kilpikonnalle, joka asustaa kallion juurella ja syö kuolleiden ruumiita."
Ja ennenkuin Theseus ennätti vastata, kolmas huusi: "Ja sen jälkeen odottaa sinua vielä suurempi vaara, jollet kulje yhä sisämaahan päin, niin että Eleusis jää kauas oikealle puolellesi. Sillä Eleusiissa hallitsee Kerkyon, julma kuningas, kaikkien kuolevaisten kauhu, joka tappoi oman tyttärensä Alopeen vankeudessa; mutta Alope muuttui ihanaksi lähteeksi. Tyttärensä lapsen tuo julma kuningas heitti vuorille, mutta villit tammat antoivat sille maitoa. Nyt hän vaatii painimaan kanssansa jokaisen, joka tulee hänen maahansa, sillä hän on koko Attikan paras painija ja hän lyö kaikki alleen. Ja ne, jotka hän lyö alleen, hän surkeasti surmaa, ja hänen palatsinsa piha on täynnä heidän luitansa."
Silloin Theseus rypisti otsaansa ja sanoi: "Tämä näyttää tosiaankin olevan huonosti hallittu maa, ja seikkailuja saanen kokea kyllikseni. Mutta jos minä kerran olen tämän maan perillinen, niin minä tahdon sitä hyvin hallita ja parantaa olot, ja tässä on minun kuninkaan-valtikkani." Ja hän heilutti pronssinuijaansa, mutta nymfit ja paimenet tarttuivat häneen ja pyysivät ja rukoilivat häntä jäämään.
Mutta hän jatkoi vain matkaansa heidän rukouksistaan huolimatta ja kulki kulkemistaan, kunnes hän näki molemmat meret ja Korinthoksen linnoituksen, joka kohosi korkealle maan yli. Hän kulki nopeasti poikki Isthmoksen kannaksen, sillä niin kiihkeästi hän halusi kohdata tuon julman Sinis-rosvon. Mäntymetsässä hän viimein tämän kohtasi, siellä, missä Isthmos oli kaikkein kapein ja tie johti korkeiden kallioiden keskitse. Siellä Sinis istui kivellä tien vieressä, nuori honkapuu nuijana poikkipäin polvillaan ja nuora valmiina vieressänsä. Hänen päänsä päällä riippui honkien latvoissa murhattujen ihmisten luurankoja.
Theseus huusi hänelle: "Hohoi, sinä uljas hongannotkistaja, onko sinulla jäljellä pari honkapuuta minuakin varten?"
Sinis hypähti hänen eteensä ja vastasi osoittaen päänsä päällä riippuvia luurankoja: "Minun ruoka-aittani on äskettäin tyhjentynyt, niin että minulla on kyllä valmiina pari puuta sinua varten". Ja hän syöksyi Theseuksen päälle nuijaansa heiluttaen, ja Theseus syöksyi hänen päällensä.