Kunnon Diktyskin, joka oli tullut sisään, koetti pidättää Perseusta. "Muista, että hän on minun veljeni. Muista, kuinka minä olen sinua kasvattanut ja kohdellut kuin omaa lastani, säästä häntä minun tähteni!"
Silloin Perseuksen käsi vaipui. Ja Polydektes, joka oli koko ajan vapissut kuin mikäkin pelkuri, sillä hän tiesi olevansa väärässä, päästi Perseuksen ja hänen äitinsä menemään.
Perseus vei äitinsä Pallas Athenen temppeliin, ja siellä papitar teki hänestä temppelin lakaisijan, sillä siellä he tiesivät olevansa turvassa, ei Polydekteskään uskaltaisi ryöstää häntä alttarin äärestä. Ja sinne Perseus ja kunnon Diktys ja hänen vaimonsa tulivat joka päivä häntä tervehtimään. Mutta Polydektes, nähtyään, ettei hän väkivallalla saisi mitään aikaan, mietiskeli ilkeässä sydämessään, kuinka hän kavaluudella pääsisi tarkoitustensa perille.
Siitä hän oli varma, ettei hän ikinä saisi takaisin Danaeta, niin kauan kuin Perseus oli saaressa. Niinpä hän keksi juonen päästäkseen hänestä. Ensiksi hän teeskenteli antaneensa anteeksi Perseukselle ja unohtaneensa Danaen, niin että jonkin aikaa kaikki kävi entistä tasaista kulkuaan.
Sitten hän julisti suuren juhlan ja kutsui siihen kaikki päälliköt ja maanomistajat ja saaren nuorukaiset ja niiden joukossa Perseuksenkin, jotta he kunnioittaisivat häntä kuninkaanaan ja söisivät juhla-aterian hänen salissaan.
Määräpäivänä he kaikki saapuivat; ja jokainen vieras toi tullessaan lahjan kuninkaalle, niinkuin tapa oli: mikä toi hevosen, mikä päällyshuivin, mikä sormuksen, mikä miekan, ja se jolla ei ollut mitään parempaa toi korillisen viinirypäleitä tai metsän riistaa. Mutta Perseus ei tuonut mitään, sillä hänellä ei ollut mitä tuoda, hän kun oli vain köyhä merimiespoika.
Häntä hävetti mennä lahjatta kuninkaan eteen; mutta hän oli liian ylpeä pyytääkseen Diktykseltä jotakin. Niin hän seisoi ovella apein mielin katsellen, kuinka rikkaat menivät sisään. Ja hänen poskensa punastuivat, kun he osoittivat häntä ja hymyilivät ja kuiskuttelivat: "Mitähän tuollakin löytöläisellä on annettavana?"
Sitä Polydektes oli toivonutkin; ja heti kun hän kuuli, että Perseus seisoi ulkona, hän käski tuoda hänet sisään ja kysyi häneltä pilkallisesti kaikkien kuullen: "No, enkö minä ole sinun kuninkaasi, Perseus, ja enkö ole kutsunut sinua juhlaan? Missä sinun lahjasi on?"
Perseus tuli hämilleen ja änkytti, ja kaikki nuo kopeat miehet, jotka olivat hänen ympärillään, nauroivat, alkoivatpa muutamat heistä häntä julkisesti piikatakin. "Tuo nulikka ajautui rannallemme kuin mikäkin rikkaruohon korsi tai puupalikka ja sittenkin on liian ylpeä antaakseen lahjaa kuninkaalle."
"Ja vaikka hän ei tiedä kuka hänen isänsä on, niin hän on sentään kyllin turhamainen ja sallii vanhojen akkojen kutsua itseään Zeuksen pojaksi."