"Sinä olet oikeassa, naurettaisiinhan Tuhkapyllylle tanssiaisissa."
Joku toinen kuin Tuhkimo olisi kammannut heidät vallan nurinpäin, mutta Tuhkimo oli kiltti ja kampasi heidät täydellisen hyvin.
He olivat miltei kaksi päivää syömättä pelkästä innostuksesta. Ainakin kahdettoista kureliivin nyörit vedettiin poikki, he kun tahtoivat kiristää itsensä mahdollisimman hoikiksi, ja aina he seisoivat peilin edessä.
Vihdoin koitti tuo onnellinen päivä. He lähtivät, ja Tuhkimo seurasi heitä silmillään niin kauan kuin saattoi. Kun he olivat kadonneet näkyvistä, rupesi hän itkemään. Kummitäti näki hänen itkevän ja kysyi mikä häntä vaivasi.
"Minä tahtoisin … minä tahtoisin niin mielelläni…"
Mutta hän itki niin kiihkeästi ettei voinut lopettaa lausettaan.
Kummitäti, joka oli haltiatar, sanoi:
"Sinäkin tahtoisit mennä tanssiaisiin, eikö niin?"
"Voi, niin tahtoisinkin", huokasi Tuhkimo.
"Hyvä on", sanoi kummitäti, "jos olet kiltti tyttö, toimitan niin että pääset tanssiaisiin."