"Oma pieni tyttönne Punahilkka", sanoi susi muuttaen ääntään, "ja minä tuon teille sämpylän ja voivakkasen, jotka äiti lähettää."
Hyvä isoäiti, joka oli vuoteessa, koska ei ollut oikein terve, huusi vastaan: "Vedä salpaa, niin säppi aukeaa."
Susi veti salpaa, ja ovi aukeni. Hän syöksyi kelpo muorin kimppuun ja ahmaisi hänet suuhunsa vähäistäkin vähemmässä ajassa, sillä hän ei ollut syönyt yli kolmeen päivään. Sitten hän sulki oven ja asettui isoäidin vuoteeseen odottamaan pientä Punahilkkaa, joka hetken päästä tulikin koputtamaan ovelle: kop, kop.
"Kuka siellä?"
Pieni Punahilkka kuuli suden karkean äänen ja säikähti ensin, mutta sitten hän arveli että isoäidin ääni oli painuksissa ja vastasi:
"Oma tyttönne täällä on, pieni Punahilkka, ja minä tuon teille sämpylän ja voivakkasen, jotka äiti lähettää."
Susi vastasi vähän pehmentäen ääntään: "Vedä salpaa, niin säppi aukeaa."
Pieni Punahilkka veti salpaa, ja ovi aukeni. Nähdessään hänen astuvan sisään susi piiloutui peiton alle ja sanoi:
"Pane leipä ja voivakkanen pöydälle ja tule tänne vuoteeseen minun viereeni."
Pieni Punahilkka riisuutui ja meni vuoteeseen, missä häntä kovin ihmetytti nähdä, minkälainen isoäiti oli yöpuvussa. Hän sanoi: