"Nyt, tyttöseni", sanoi hengetär, "panemme isäsi häpeällisen rakkauden kovalle koetukselle. Hän näkyy olevan perin itsepäinen ja luulee että häät ovat jo ovella, mutta luulenpa että hän vähän hämmästyy seuraavaa pyyntöäsi. Neuvon sinua pyytämään hänen rakkaan aasinsa nahkaa, tuon aasin, joka toimittaa hänelle niin runsaasti rahaa kaikkiin kuluihin. Kas niin, meneppä sanomaan hänelle että haluat tuon aasin nahan."
Prinsessa oli onnellinen keinosta, joka auttaisi häntä pääsemään vihatusta liitosta. Hän ei uskonut että isä koskaan voisi suostua uhraamana aasiaan. Ja niinpä hän sanoi isälleen toivovansa tuon kauniin eläimen nahkaa. Isä kyllä ihmetteli tätä päähänpistoa, mutta ei hetkeäkään epäillyt täyttää sitä. Aasi parka uhrattiin, ja nahka tuotiin hienosti prinsessalle, joka ei enää nähnyt mitään keinoa välttää onnettomuuttaan. Hän oli suorastaan epätoivon vallassa, kun haltiatar tuli.
"Mitä ajattelet, tyttäreni?" sanoi haltiatar nähdessään kuinka prinsessa repi hiuksiansa ja hankasi hienoja poskiansa. "Tämähän on elämäsi onnellisin hetki. Verhoa itsesi tähän nahkaan, lähde palatsista ja mene niin pitkälle kuin maa kantaa. Jumalat palkitsevat sitä, joka uhraa kaiken hyveelle. Mene, minä huolehdin siitä että pukuvarastosi seuraa sinua kaikkialle. Lipas, jossa pukusi ja jalokivesi ovat, seuraa askeleitasi maan alitse. Tästä saat taikasauvani, ja minne ikinä pysähdytkään, ei sinun tarvitse muuta kuin koputtaa maahan kun tarvitset lipastasi, ja se nousee silmäisi eteen. Nyt sinun täytyy lähteä, älä viivyttele enää!"
Prinsessa suuteli hellästi kummiansa, pyysi ettei tämä jättäisi häntä, pukeutui rumaan nahkaan ja tuhri kasvonsa noella. Sitten hän lähti isänsä rikkaasta palatsista ilman että kukaan tunsi häntä.
Prinsessan katoaminen aiheutti suuren hälinän. Kuningas, joka oli ruvennut valmistamaan suurta juhlaa, oli epätoivoissaan. Hän lähetti toistasataa santarmia ja toistatuhatta poliisia etsimään tytärtään, mutta haltiatar suojeli prinsessaa ja teki hänet näkymättömäksi tarkimpienkin etsijäin silmissä.
Eikä siinä muu auttanut kuin tyytyä.
Mutta prinsessa kulki. Hän kulki kauas, kauas, vieläkin kauemmaksi ja etsi työpaikkaa, mutta vaikka armeliaat ihmiset antoivat hänelle ruokaa, ei kukaan tahtonut häntä palvelukseensa, kun hän oli niin likainen.
Viimein hän tuli kauniiseen kaupunkiin, jonka portin edustalla oli karjakartano. Kartanon emäntä tarvitsi jotakin tyttöpahasta pesemään riepuja ja puhdistamaan kanatarhaa ja sikolättiä. Nähdessään tuon epäsiistin kulkuritytön emäntä pyysi häntä palvelukseensa. Prinsessa suostui ilomielin, sillä hän oli jo hyvin väsynyt kulkemaan.
Asunnokseen hän sai erään komeron, joka oli kaukana keittiöstä. Toiset palvelijat tekivät hänestä ensimmäisinä päivinä karkeata pilaa, niin likaiseksi ja vastenmieliseksi aasinnahka teki hänet. Vähitellen häneen totuttiin, ja hän suoritti työnsä niin huolellisesti että emäntä otti hänet erikoiseen suojelukseensa.
Prinsessa vei lampaat laitumelle ajallansa ja ruokki kalkkunoita niin ymmärtäväisesti kuin ei hän elämässään olisi muuta tehnyt. Kaikki menestyi hänen kauniissa käsissään.