»Niin se onkin», kuului arvoituksellinen vastaus, »ja tämä joki tulee sieltä.»
Vanhan metsästäjän vastaus poisti kaikki epäilykset. Intiaanit todellakin pyrkivät n.s. Knick-a-Jack-luolaan, ja nuori englantilainen tiesi, että jos niin onnettomasti oli käynyt, että Johanna oli noiden vankien joukossa, niin hänen pelastuksensa kävi hyvin epävarmaksi, jos intiaanit ehtisivät tuohon maanalaiseen sokkeloon.
»Sitten kiiruusti eteenpäin tahi muuten tulemme liian myöhään!» huusi
Jack.
Vanhaa metsästäjää ei tarvinnut kiirehtiä. Hänellä oli kolmenkymmenen vuoden kokemus intiaanein sodankäynnissä ja hän oli saanut kestää monet katkerat tuskat intiaanein käsissä. Chickamanga-intiaaneja hän vihasi sydämensä pohjasta. Noin kaksi vuotta sitten oli Mansker erään toverinsa keralla joutunut heidän käsiinsä ja kärsittyään kauheaa kidutusta onnistunut pakenemaan, mutta hänen onneton ystävänsä poltettiin kidutuspaalussa.
Nuori upseeri ja vanha metsästäjä samosivat vieri vieressä eteenpäin kallioiden yli ja okaisten pensaikkojen halki, jotka repivät heidän vaatteensa ja viiltelivät naarmuille heidän kätensä ja kasvonsa. Lopulta he äkkiä saapuivat aukealle tasangolle, johon he pysähtyivät tähystelemään pakenevia intiaaneja ja odottamaan omia seuralaisiaan. Heidän edessään oleva verrattain tasainen aukea ulottui noin puolen penikulman päässä näkyvään korkeaan ja äkkijyrkkään kallionseinään. Sen juurella saattoi erottaa pimeän aukon, ikäänkuin tunnelin suun, josta tuo joki, jota he olivat seuranneet, tuli päivänvaloon. Siellä se ei enää kuohunut koskena kivien ja kallioiden ylitse, vaan virtasi tyynenä ja vuolaana uomassaan. Se oli muuttunut leveäksi ja kauniiksi joeksi, jonka laineet kimaltelivat kirkkaassa päivänvalossa.
»Tuolla he ovat! Olemme tulleet liian myöhään!» huudahti Jack osoittaen kädellään erästä joen mutkaa, joka oli noin puolimatkassa heistä tunnelin aukkoon.
»Niinpä näkyy! Ne aikovat päästä meidän kynsistämme, nuo hyenat!» vastasi Mansker raivostuneena, kun noin kuusi suurta kanoottia lähti rannalta vasten virtaa pyrkimään.
»Käyköön miten hyvänsä, mutta meidän täytyy jatkaa takaa-ajoa. On yritettävä kaikin mahdollisin keinoin vapauttaa vangit!» huudahti Jack tarmokkaasti.
Hänen hetkellinen toivottomuutensa oli muuttunut varmaksi päätökseksi suorittaa tehtävänsä loppuun saakka kaiken uhallakin. Pelkkä otaksuma, että Johanna saattoi olla noiden avuttomien vankien mukana, vaikutti sen, että ritarillinen englantilainen ei luopunut yrityksestään, ennenkuin tuo kysymys oli ratkaistu ja kaikki keinot koetettu onnettomien vankien vapauttamiseksi.
»Sanokaa vain sana, niin minä tulen kanssanne, kapteeni», sanoi Mansker pudistaen ruutisarvestaan ruutia vanhan ja uskollisen piilukkorihlakkonsa sytytinreikään, josta ruuti oli karissut pois hänen kiivetessään kallioiden yli. Mansker tahtoi olla varma siitä, ettei hänen vanha ystävänsä jättäisi häntä pulaan vaaran hetkellä.