Joukon johtajana oli oikea erämaan metsästäjä, eräs iso, leveärintainen, tuiman näköinen ja ahavoittunut kolmenkymmenen ikäinen mies, eikä tuo vaaleatukkainen ja kaunis englantilainen sopusuhtaisine vartaloineen. Harrod tunsi miehen heti, ja raivaten itselleen tien joukon läpi tervehti hän sydämellisesti häntä.
Mies oli Simon Kenton.
VIII.
MERKILLINEN KOHTAUS.
Muutamin lyhyin lausein kertoi Kenton Harrodille, kuinka merkillisellä tavalla hän oli tavannut nuoren englantilaisen luutnantin cherokeesien kylässä ja häneltä kuullut Watangan asukasten tukalasta tilasta.
Mainiten vain ohimennen omasta ihmeellisestä paostaan intiaanein luota kertoi Kenton sitten suoraan kulkeneensa uudisasutukselle Holston-joella, ja koottuaan joukon pyssymiehiä viivyttelemättä lähteneensä Watangaan.
»Hyvin tehty, Simon!» kuului huutoja, ja monet tunkeutuivat eteenpäin puristaakseen hänen kättänsä tahi taputtaakseen häntä kiitollisesti olkapäälle.
»Täytyikö tapella?» kysyi Robertson täsmälliseen ja ratkaisevaan tapaansa.
»Ei, ainoastaan erään pienemmän intiaanijoukon kanssa vähän kahakoitiin kahlaamon luona. Heidän päävoimansa lienevät perääntyneet ennen meidän saapumistamme sinne.»
»Meidän pitäisi seurata niitä ja hyökätä heidän kimppuunsa heidän omalla alueellaan. Naseva vastaisku on tarpeellinen antamaan heille vähän ojennusta», sanoi Robertson.