Me pudistimme epäillen päätämme.
Hän otti meitä molempia käsivarresta kiinni ja vei meidät ulos rakennuksesta. Kun tulimme erääseen kuuden neliöjalan laajuiseen kylkeiseen, pysähtyi hän.
»Pitivät puolensa kahdeksaakymmentä viittä espanjalaista muskettisoturia vastaan», toisti hän varmalla äänellä. »Se oli Asa kolmen veljensä, lankonsa ja serkkunsa sekä heidän vaimojensa kanssa. Hän kaatui kuin mies, kuin aito metsäläinen, kuin kunnon amerikalainen, mutta katkaisi sitä ennen elämänlangan kolmeltakymmeneltäviideltä espanjalaiselta. Tuolla» — hän viittasi puuvillapuitten lehviin, joitten kuun valaisemissa latvoissa todellakin kaatuneitten henget näyttivät harhailevan — »tuolla noitten puitten varjossa he taistelivat, kaatuivat ja sinne he haudattiinkin.»
Yön pimeä, tähtitaivaan hohde, joka valaisi prerioon pistäytyvää metsänkielekettä, synkät varjoisat metsät kummallakin puolen paalumajaa, metsät, joiden laidoille kuu lähetti valoaan — kaikki tämä yhdessä vanhuksen juhlallisen käytöksen kanssa vaikutti meihin vähitellen niin, että seisoimme paikoillamme sanaakaan vastaamatta.
»Niin», toisti hän, nojautuen rihlaansa — »täällä kaatui kolmekymmentäviisi espanjalaista yhtä amerikalaista vastaan.»
»Ja mikä oli tämän amerikalaisen nimi?»
»Mitä te kysytte, mikä hänen nimensä oli? Mitä te kyselette nimiä aivan kuin olisitte hevosvarkaitten kintereillä. Älkää yleensä kyselkö niin paljon. Katselkaa silmillänne, kuunnelkaa korvillanne, mutta pitäkää kielenne kurissa, sillä puilla on korvat yhtä hyvin kuin seinillä omassa maassanne.»
»Anteeksi, ei meillä ollut minkäänlainen loukkaus mielessä», koetin minä rauhoittaa vanhusta.
»Loukkaus mielessä», tokasi vanhus hymyillen pilkallisesti. »Uskon, ettei teillä ollut se mielessä — uskon kyllä. Tahtoisinpa nähdä sen, jonka tekisi mieli loukata Nathania tai tulla liian lähelle häntä tai asettaa joitakin esteitä hänen tielleen. Kyllä vanha Nathan karkottaisi pian häneltä tämän halun, niinkauan kun hänellä on pyssynsä ja tikarinsa käden yltämällä. — Se on varma; — niin on asianlaita kuin sanon. Mies, joka on rakentanut paalumajan, — ja katsokaa oikein tarkkaan, se on perin vähän muuttunut, lukuunottamatta kattoa, joka oikeastaan oli hänen kuolemansa syynä — lepää nyt omassa maassaan ja oli metsäläisten kaunistuksena. Mutta espanjalaiset saivat kalliisti ostaa hänen kuolemansa, ja niinpä on heiltä mennyt halu koskea Asan omaan. He eivät niinkään helposti unohda Asa Nolins’en nimeä!»
»Asa Nolins», huudahdin minä. »Minusta tuntuu kuin olisin kuullut mainittavan tätä nimeä.»