»Me olemme toki turvassa tulelta?» kysyin minä kauhistuen.
»Turvassa kylläkin», vastasi vanhus, »mutta tulee myöhä, aurinko ei ole enää tuntiakaan taivaanrannalla, ja meillä on vielä sievoinen matka kuljettavana».
»Minnekä tämä tie vie?» kysyin minä.
»Minnekö se vie? Jopa nyt jotakin, minne se vie? Se riippuu teistä. Se kulkee sypressisuon poikki, jos ette pidä kierrosta parempana.»
»Lyhin tie on paras», oli vastaukseni.
»Lyhin tie on paras», toisti vanhus ivallisesti, kääntyen tovereihinsa päin. »Siinäpä näette taas kerran ranskalaisen. Tahdot tehdä hänelle mieliksi, mutta älä luulekaan siinä onnistuvasi.»
»James», sanoi hän kääntyen erään toverinsa puoleen, »te menette edelleen Kilpikonnasuon poikki alapuolelta, me menemme keskeltä.»
»Entäs hevosemme», huomautin minä.
»Teidän hevosenne kulkevat ylätietä, kunnes tuli on aikansa raivonnut. Luulen, että saamme sadetta tänä yönä, ja silloin ne eivät polta kavioitaan.»
»Minnekä me sitten menemme?»