He joivat yhden pullon, ja useampia seurasi tätä kunnes he tuskin enää voivat seistä pystyssä. Lepertelyistään ymmärsimme, mitenkä he eivät nähneet sitä erikoisen mielellään, että me olimme tänne asettuneet asumaan, metsästäjiä muka tulisi liian paljon.
Me sanoimme heille, ettei metsämiehiä olisi milloinkaan liiaksi, sillä vielä on tarpeeksi karhuja, susia, panttereita ja hirviä. Kuta pikemmin nämä häviäisivät, sitä parempi se olisi maalle, joka ei ollut luotu metsästysalueita varten, vaan tuottamaan puuvillaa, sokeria ja maissia.
He mutisivat jotakin keskenään puhuen omaa ranskalais-espanjalaista mongerrustaan, ja murahtivat ajaessaan kaksi yhden hevosen selässä, että he tulisivat pian tapaamaan meitä toistamiseen.
Mutta Asa, joka katseli heidän menoaan pudistaen päätään, sanoi: 'Kuulkaa, miehet, nuo ovat n.k. kreoleja, se on, heissä on kolmas osa espanjalaista, kolmas osa ranskalaista ja loput intiaanien verta. Heillä on senvuoksi kaikki kolmen kansan pahat kurit veressään, ja saattepa nähdä, he tekevät meille vielä perästäpäin jonkun koiramaisen kepposen.'
'Mutta minkä kepposen he voisivat tehdä?' kysyi Rakel.
'Sitä en vielä tiedä, mutta yhtä varmaan kuin valtioissa löytyy maavouteja, löytyy täälläkin sellaisia maanvitsauksena, vaikkakin niillä voi olla toisellaisia nimiä.'
'Mutta kun ei nyt kukaan ole anastanut omakseen meidän maa-aluettamme, ja me olemme ensimäisinä pystyttäneet tänne majamme?'
'Niin kuuluu se oikeuden mukaisesti meille', sanoi Asa, 'mutta minua aavistuttaa. — Paina mieleesi, niillä on paha mielessä noilla.'
'Niin kylläkin, Asa', sanoin minä, 'ja joskin he eivät tuo hyvää mukanaan, niin eivät he sitä itselleenkään saa. Voimme mekin olla myrkyllisiä, Asa', sanoin minä, 'myrkyllisiä kuin kongokäärmeet, enkä minä pelkää kymmentä tuollaista kreolia. Olen kylläkin nähnyt ja kuullut omin korvin puhuttavan, että he ovat joutavia miehiä, jotka pitävät yhtä huonosti sanansa kuin neekerit Kentuckyssa. Onhan meillä nyt hevoset ja voimme panna peltomme lainmukaiseen kuntoon.'
'Sen voimme tehdä', sanoi Asa, 'ja käymmekin heti siihen käsiksi, mutta hevoset näyttävät vielä olevan nuoria, ei liene pitkä aika siitä, kun ne ovat pyydystetyt prerioiltaan.'