Ja niin olikin. Saimme panna pari päivää valjastamiseen ja taltuttamiseen, ennenkun ne oppivat vetämään suoran vaon. Mutta työ sujui sitten sitä nopeammin. Me olimme muokanneet ainakin kymmenen tynnyrinalaa maissi-aikaa varten ja noin kymmenen virginiakasville, ja olimme juuri aikeissa ojittaa noin parinsadan puuvillapensaan ympärystät hävittääksemme juuret, orjantappurapensaat ja köynnöskasvit ja kylvääksemme vielä jonkunverran maissia ja Virginiaa, kun jouduimme vähän harhaan koko yrityksestämme.
Olipa Asa sittenkin aavistanut oikein. Nuo kreolilaiset hurtat olivat ennen niskassamme kun odotimmekaan. Olimme parhaillaan viidakossa työssä, vähän matkan päässä kirves kädessä, kun Jonas tulee juosten: 'Miehet, ettekö kuule mitään? Punanahkaisia!'
'Punanahkaisia!' huusimme me. 'Mitä ihmettä ne meistä tahtovat, ei toki päänahkojamme? Mutta jos he niitä haluavat, täytyy heidän nousta aikaisin aamulla.'
Otimme kuitenkin pyssyt esille, jotka olimme asettaneet puunrunkoja vasten, ja kapusimme mäen rinnettä ylös, missä talomme olivat taaempana. Ja aivan oikein. Me kuulimme ääniä ja näimme myöskin tuossa tuokiossa noin neljä- viisikymmenen miehisen ratsastajajoukon, joka hurraten ja huutaen tulla karautti meidän viljelyksiämme kohti.
Silloin sanoo Asa: 'Nathan, eivät ne ole punaihoisia, ne ovat nuo kirotut kreolit, jotka tulevat tänne seurueensa kera. Ne näyttävät olevan oikein roskaväkeä, käyttäytyvät kuin olisivat humalassa.'
He melusivat ja huusivat kuin peikot ja karauttivat meitä kohti. Kun he olivat vielä noin viidenkymmenen askeleen päässä meistä, astui Asa esille.
Silloin oli yksi jo valmiina puhumaan, ja huusi: 'Tuossa hän on, hevosvaras, petturi, joka vei minulta ruskoni.'
Asa ei vastannut mitään näin raakaan puheeseen, vaan katseli heitä ja odotti, kunnes tulisivat lähemmäksi.
Ja he tulivatkin lähemmäksi, — ja yksi heistä kysyi: 'Kuka on täällä esimiehenä?'
Asa pudistaa päätään ja vastaa: 'Täällä ei ole esimiestä, täällä on kansalaisia, ja ne ovat kaikki toistensa vertaisia.'