Ja Rakel huokasi: 'Voi meidän talomme! Meidän poloinen talomme! Mitä on se tehnyt murhapolttajille? — Voi teitä murhapolttajat!'
'Hiljaa vaimo', sanoi Asa. 'Hiljaa, ei ole aikaa valittelemiseen, pian varmaankin olemme valituksemme loppuun valittaneet.'
'Herra, tapahtukoon sinun tahtosi', sanoi Rakel. On hurskasten vanhempain lapsi, tuo Rakel, joka lukee raamattuaan. Hän toi nytkin sen esille, mutta Asa sanoi: 'Ei ole nyt aikaa rukoilemiseen, niin mielelläni kuin sen muuten teenkin, vaan toimintaan — heitä tuo, Rakel.'
Rakel pani pois raamatun. Me katsoimme oliko kaikki järjestyksessä, nostimme kiväärit poskelle ja tuijotimme palaviin, poloisiin taloihimme.
Mutta juuri kun me siinä katsella tuijotimme, näkyy yhtäkkiä vain sinistä ja mustaa metsänlaitojen välillä.
Nyt tulivat espanjalaiset täyttä laukkaa noin satamiehisenä joukkona.
Oli päivällisaika — me laskimme niitä, mutta emme voineet alussa päästä oikein selville, sillä ne parveilivat sinne tänne kuin villit kyyhkyset ilman minkäänlaista järjestystä. Varmaankaan eivät he suuriakaan meistä ajatelleet, muutoin olisivat käyttäytyneet järkevämmin. Mutta kun olivat tulleet noin viidensadan askeleen päähän meistä, järjestyivät he jotenkin riviin, ja nyt me laskimme kahdeksankymmentä kaksi piilukkopyssyllä ja karabinilla varustettua miestä ja kolme ilman; — niillä oli paljastetut miekat kädessä — ja istuivat hevosen selässä. Nyt hekin astuivat maahan.
Joukossa oli vielä seitsemän muuta ratsain, jotka samoin laskeutuivat selästä ja sitoivat ratsunsa kiinni. Heidän joukostaan tunsimme kolme noiksi petollisiksi kreoleiksi, jotka olivat saattaneet meidät pulaan, ja yhden, jota he kutsuivat Groupier’iksi.
Muut kuusi olivat n.k. akadialaisia tai kanadalaisia, joitten maanmiesten kanssa me olimme jo tehneet tuttavuutta Mississipin yläjuoksulla. Ne ovat reippaita metsämiehiä, nämä akadialaiset, mutta villiytyneitä, hurjia, juoppouteen vajonneita raakalaisia.
Luulen muuten, että juuri nämä akadialaiset ne olivat ensimäiseksi osottaneet espanjalaisille sotamiehille tien meidän paalulinnaamme, sillä nämä käyttäytyivät niin hölmösti, että ne olisivat luullakseni pyörineet pari tuntia kuin yöpöllöt kirkkaana päivänä, ennenkun he olisivat havainneet, minne me olimme joutuneet.