'Silloin on meillä voitto — eivät näytä käsittävän mitään sotilaskomennosta. Nyt liikkeelle naiset, liikkeelle!' huutaa Asa. 'Antakaa kaiken olla rauhassa, ja liikkeelle; me seuraamme mukana ja suojaamme teitä takaapäin, kaksi edeltä päin katsomaan, tokko he jo ovat saaneet vihiä meidän piilopaikastamme.'
Rigtheons karautti heti paalulinnaa kohti, ollakseen siellä ennen heitä, jos he olivat sen vainunneet. Mutta ei ollut vaaraa — he aavistivat yhtä vähän paalulinnasta, kuin meidän villit kalkkunamme.
Naiset ottivat vielä mukaansa kaikenlaiset kapistukset, mitkä olivat jääneet jäljelle. Paljoa ei niitä ollut, sillä metsäläiset, kuten tiedätte, eivät rupea laahaamaan mukanaan kokonaisia laivalastillisia joutavaa rihkamaa. He ottivat, mitä siellä vielä oli, ja sitten läksimme liikkeelle, kulkien metsän laitaa linnaamme kohti, missä Rigtheons jo oli. Hän oli jo avannut salaisen oven ja laskenut alas tikapuut.
Me nousimme niitä ylös, kun olimme ensin ajaneet hevosemme suolle päin ja sitoneet jalat, jotta ne eivät juoksisi karkuun. Vedimme sitten tikapuut ylös ja kiskoimme oven kiinni, ja siellä sitä oltiin.
Tuntuipa sydänalassa vähän omituiselta, kun huomasimme olevamme paalutuksen sisässä, ja voimme nähdä, mitä ulkona tapahtui, ainoastaan raoista, niin suurista, että voi pistää niistä pyssyt. Meitä rupesi ihan pelottamaan, sillä emme olleet tottuneet olemaan suljettuina.
Olimme hiljaa, niin hiljaa kuin kirkossa, kului minuutti toisensa perästä, ja korkeintain kuului kuisketta. Rakel leikkeli vanhoja paitoja, ja siveli rasvalla palaset kuulien peitteiksi. Me panimme uudet piikivet pyssyihimme ja puhdistimme ne perin pohjin. Naisväki hioi kirveet ja jahtipuukot. Kaikki tapahtui aivan hiljaa.
Näin oli kulunut aikaa. Viimein kuulimme melua ja huutoja sekä pyssynlaukauksia. Näimme raoista, mitenkä espanjalaiset soturit juoksivat sinne tänne sillä kummulla, missä meidän talomme olivat. Jälkimmäisiä emme kuitenkaan voineet eroittaa.
Mutta yhtäkkiä, tiedättekö, kalpenimme kaikki!
Nousipa ilmoille ensin yksi savupatsas, sitten toinen ja pian kolmas. 'Jumala armahtakoon meitä!' sanoi Rakel, 'nuo murhapolttajat ovat sytyttäneet tuleen talomme.'
Me vapisimme kaikki raivosta. Kuulkaa! Jos olette raataneet näin neljä viisi kuukautta, pahemmin kuin järjettömät elukat, ja saaneet kokoon hirsimajan vaimoillenne ja noille pienille raukoille, jotka he ovat synnyttäneet, ja sitte tulee hirvittävä vihamies ja polttaa ne poroksi, ikäänkuin ne olisivat olleet sänkeä maissimaassa, niin kuulkaa, ei teillä silloin olisi enää ihmissydäntä, jos eivät hampaanne kalisisi ja kädet puristuisi nyrkkiin. Hampaat kalisivat meillä suussa, mutta olimme vaiti, raivo esti puheen.