Kun espanjalaiset kuulivat laukaukset, sillä he eivät voineet nähdä mitään edessä olevan metsänkielekkeen takia, juoksi upseri päätä pahkain takaisin ja huusi: 'Eteenpäin!' ja espanjalaiset hyppelivät ja juoksivat kuin hupsut noin kolmekymmentä askelta eteenpäin ja ampuivat paalulinnaan päin, ikäänkuin olisivat luulleet meitä villeiksi hanhiksi, jotka karkottavat pelkästä pamahduksesta.
'Nyt on oikea hetki', sanoi Asa, 'parempaa he eivät kaipaa. Oletteko jo ladanneet, Nathan ja Rigtheons? Minä otan kaptenin, sinä Nathan luutnantin, Rigtheons kolmannen upserin, James aliupserin. Ymmärrättekö, ettei kaksi ota samaa, me emme saa suotta tuhlata kuuliamme.'
Espanjalaiset olivat vielä kuudenkymmenen jalan päässä, mutta me olimme varmat sattumisesta sadan kuudenkymmenen askeleen päässä, vaikka olisivat olleet oravia. Laukasimme, jokainen kuula kaatoi miehensä. Kapteni, luutnantti ja molemmat aliupserit sekä vielä yksi makasivat pitkänään kiemurrellen maassa, pian olivat he aikansa kiemurrelleet.
Silloin syntyi täydellinen hämminki noitten kahdeksankymmenen sotamiehen keskuudessa, tai montako heitä lienee ollut, ja he juoksivat, mikä minnekin. Useimmat juoksivat metsään päin, mutta noin tusinan verran tai ehkä enemmän jäi paikoilleen. He nostivat kaptenin ja muut päälliköt maasta nähdäkseen, olisiko heissä vielä henkeä.
Mutta me emme vitkastelleet. Kuulematta Asaa, joka kuiskasi meille lataamaan nopeasti, oli meillä yks’ kaks’ kuulat pyssyissämme, ja annoimme taas paukkua: — kaatui taaskin kuusi. — Nyt jätti joukko kaatuneet paikoilleen ja juosten aivan kuin olisi heidän jalkapohjiaan polttanut. Me puhdistimme niin nopeasti kuin voimme pyssymme, tietäen hyvin, ettemme voisi sitä tuonnempana enää tehdä, ja että yksi ainoa harhalaukaus voisi saattaa meidät kaikki turmioon. Puhdistettuamme ne, latasimme ja mietimme, mihin espanjalaiset nyt ensimäiseksi ryhtyisivät.
Upserit olivat tosin kaatuneet, mutta akadialaisista oli vielä viisi elossa, ja näitä sai juuri eniten pelätä. — Korppikotkia oli jo keräytynyt ja niitä tuli yhä enemmän ja enemmän. Niitä tuli lentäen sadottain, leijaillen meidän ja kaatuneitten päitten päällä.
Kun me näin tähystelemme heitä joka suunnalle metsään, viittaa minulle Rigtheons, jolla on mainiot silmät, ja osottaa maahan siihen metsän kielekkeeseen, jossa kasvoi reunalla viidakkoa.
Minä viittaan Asalle, joka juuri oli ladannut, ja kun siinä tähystelemme, näemme me, että siellä on jokin ryömivä olento, joka kiemurteleikse viidakossa päästäkseen itäiselle metsänreunalle. Me näimme selvästi, että siellä oli kaksi akadialaista etunenässä ja noin kaksikymmentä sotamiestä heidän perässään tai enemmän.
'Ota sinä, Nathan', sanoo Asa, 'ja sinä, Rigtheons, akadialaiset, me otamme espanjalaiset siinä järjestyksessä kuin he ryömivät esille.'
Niin teimmekin ja iskimme tulta, ja nuo kaksi akadialaista sekä neljä espanjalaista kumartelivat hetkisen maassa ja jäivät siihen, mutta yksi akadialaisista, jota emme olleet huomanneet, kun oli ryöminyt erään espanjalaisen takana, nousi pystyyn ja huusi: 'Tulkaa jäljessäni, nopeasti jäljessäni, he ovat ampuneet pyssynsä tyhjiksi, ja ennenkun ovat taas ladanneet, olemme me metsän suojassa. Otamme sen sittenkin, mokomankin paalulinnan!'