Akadialainen hyppäsi pystyyn ja espanjalaiset hänen perässään, ja ennenkun ennätimme ladata uudestaan, olivat he jo metsässä. Purimme hammasta vihasta, kun akadialainen oli päässyt meiltä karkuun.

Pian huomasimme, että vielä oli jäänyt eloon kolme akadialaista tai kreolia, mitä lienevätkin, sillä he ottivat nyt käskyvallan espanjalaisiin nähden, jotka olivat tulleet huomaamaan, etteivät heidän upserinsa käsittäneet rahtuakaan sissisodasta. Meidän asemamme ei ollut paljoa parempi, kun aivan alussa, jolloin he olivat vielä kaikki elossa. Heitä oli kuitenkin kymmenen jokaista vastaan meistä. Mutta rohkeus ei ollut meiltä vielä mennyt tykkänään. Meillä oli vain olosuhteet vaikeammat, koska meidän täytyi olla vahdissa eri paikoissa ja jakaa näin voimamme, ja vihollinen oli tullut viisaammaksi.

Meillä oli pian ylenmäärin puuhaa, ja sai pitää silmänsä auki, sillä missä vain joku meistä näyttäytyi jossain raossa, — kuulat olivat repineet lastuja paaluista ja tehneet niihin reikiä, — silloin pamahti laukaus ja useampiakin, mutta ampujat pysyttelivät nyt puitten takana.

Saimme mekin pari kertaa lauaista pyssymme, ja neljä, viisi, pyssymiestä menetti henkensä, mutta aika tuli meille ihan pitkäksi.

Espanjalaiset olivat asettuneet, — huomatkaa se —, kummallekin puolelle metsänreunaa ja ampuivat sieltä. Me emme kuitenkaan kiinnittäneet paljoakaan huomiota tähän. Mutta yhtäkkiä päästivät he voimakkaan hurraahuudon.

Olivat panneet ihan noiduttuja tappuroita panoksiinsa, ja yksi heidän laukauksistaan oli sytyttänyt linnamme palamaan. — Emme huomanneet sitä heti, mutta katolla alkoi rätistä ja ratista mustanmännyn laidoissa.

Kun espanjalaiset tämän näkivät, hurrasivat he kolmasti, sitten olivat he taas hiljaa.

Me katselimme katolle ja voimme jo erottaa liekin, joka nuoleskellen söi katonharjaa, ja kuulimme taas heidän riemunsa yhä äänekkäämpänä. Silloin sanoi Asa:

'Siitä täytyy tehdä loppu, muuten me paistumme täällä kuin hirven lantiolihat kaikki yhdessä. Yhden täytyy mennä uunia ylös mukanaan kipollinen vettä — minä menen itse.'

'Ei, minä menen, Asa!' sanoi Rigtheons.