Me kuulimme kauheata melua. Olihan toki vaikeata nähdä, että tuollaiset inhoittavat elukat söivät suuhunsa kristittyjä ihmisiä sen sijaan, että näitten pitäisi tietää olevansa asianmukaisesti haudassa. 'Kuuleppa Rakel', sanoin minä, 'kuolleita emme voi enää herättää elämään, mutta kunnialliseen hautaan voimme heidät toimittaa. Menkää senvuoksi, te naiset, ja kaivakaa hauta, osaattehan käyttää lapiota, Jonas heittää kuolleet sinne.'
He menivätkin, ja oli jo aikakin, sillä kotkia ja kaikenlaisia eläimiä oli keräytynyt tuhansittain.
He kaivoivat tuonne kummulle suuren haudan, ja Jonas laahasi kokoon kaikki ruumiit. Kaikki rahat, kellot ja sen sellaiset, mitkä hän heiltä löysi, otti hän. Upsereilla oli yhteensä noin viisikymmentä dublonia, muilla sadan dollarin paikkeilla. Vaatteet hän jätti, mutta heidän aseensa ja rahansa, mitkä nämä olivat sotasaaliina saaneet omakseen, otti hän. Samoin kokosi hän viisisenkymmentä muskettia.
Hän pani täällä kolmekymmentä ruumista hautaan, jonka päällä kohoaa kumpu, jota juuri paraillaan kuunkäyrä valaisee. Ja ne neljä, jotka kuolivat seuraavana yönä, ovat haudatut toiselle puolelle. Haavoittuneita oli vähän, sillä meidän pyssymme eivät juuri haavoita, vaan tappavat heti.
Näihin hautaamispuuhiin meni meidän naisväeltämme melkein koko päivä, ja illalla tekivät he valmistuksia tuodakseen nuo seitsemän lievemmin haavoittunutta paalulinnaan. He vetivät ne köysillä paalutukselle ja sieltä pihamaalle, mistä kuolleet oli hommattu pois.
Tämän kristillisen työn tehtyämme oli meidän erinomaisen hyvä olla — ja nukuimme tämän yön paljon rauhallisemmin.
Seuraavana päivänä oli meidän kunnon naisillamme ylenmäärin työtä hoitaessaan haavoittuneita, keitellessään ruokia ja lievittäessään tuskiamme, jotka olivat ihan hirvittävät, — sen voin teille sanoa. — Lievemmin haavoittuneitten joukossa oli myöskin kaksi akadialaista, jotka olivat päässeet mellakasta parilla ampumahaavalla olkaluussa.
Nämä kaksi akadialaista näyttivät olevan hurskaita kristittyjä, ja vaikeroivat kovasti, että heidän oli täytynyt pakosta tulla tappelemaan meitä vastaan, ja sanoivat, etteivät he ikipäivinä unohda sitä hyvää, mikä oli tullut heidän osakseen meidän puoleltamme.
Mekin sanoimme valittavamme tätä kaikkea. Mutta kun nyt olimme tulleet tuttaviksi, niin toivoimme että aina tulevaisuudessakin olisimme hyviä ystäviä, sillä muuan sananlasku sanoo: taistelukentällä solmittu ystävyys kestää kuoloon asti.
Kolmantena päivänä voimme jo vähän paremmin. Minäkin voin jo kohottautua sammalvuoteeltani, vaikkakin tuskia tuntui. Huusin Rakelille ja muille naisille: