Noin neljän viikon kuluttua olimme kutakuinkin voimissa, joskin emme kyenneet heiluttamaan kirvestä tai pitämään pyssyä kädessä.

Näitten neljän ikävän viikon kuluttua, ryömimme me jotenkin eräänä aamuna paalulinnastamme ulos, joka miltei oli tulla meidän kaikkien haudaksemme. Me laskeuduimme tikapuita alas, ja ensi työksemme menimme tietysti harjulle, jossa talomme olivat olleet, ja jonne me nytkin menemme.»

Niin he tekivätkin. Molemmat ranskalaiset saivat nauttia Nathanin vieraanvaraisuutta hänen jo kylläkin mukavasti sisustetussa talossaan. Seuraavana aamuna näytteli hän heille kukoistavia ja hyvin hoidettuja asutuksia, jotka olivat syntyneet noin viidenkymmenen perheen siirtymisestä Kentuckystä Saltriver'in varrelta.

Espanjalaiset eivät uskaltaneet enää milloinkaan häiritä uutisasukkaita.

Nathan ja kreivi pysyivät hyvinä ystävinä elämänsä loppuun asti.