"Te tutkitte minua, Miss Eyre", sanoi hän, "pidättekö minua kauniina?"
Jos olisin ehtinyt ajatella, olisi minun pitänyt vastata tähän kysymykseen jollakin sovinnaisen kohteliaalla ja epämääräisellä lauseella, mutta vastaus pääsi jotenkuten pujahtamaan huuliltani ennenkuin äkkäsinkään:
"En, sir."
"Oh, kautta kunniani, teissä on jotakin merkillistä", sanoi hän, "te olette pienen nunnan näköinen, siisti, tyven, totinen, yksinkertainen, kun istutte tuossa kädet helmassanne, katse luotuna mattoon (paitsi silloin tällöin kun tähtäätte sen läpitunkevasti kasvoihini, kuten esimerkiksi juuri äsken), ja kun kysyy teiltä jotakin tai tekee huomautuksen, johon teidän täytyy vastata, sinkautatte takaisin nasevan, vastauksen, joka, jollei olekaan töykeä, on ainakin hyvin odottamaton. Mitä tarkoitatte sillä?"
"Sir, olin liian suora ja pyydän sitä anteeksi. Minun olisi pitänyt vastata, että on vaikeata antaa valmistamatonta vastausta ulkomuotoa koskevaan kysymykseen, että se on makuasia, että ulkomuoto merkitsee vähän tai jotakin sellaista."
"Mitään sellaista ei teidän olisi pitänyt vastata. Ulkomuoto merkitsee vähän, kyllä kai! Ja sillä tavalla, tahtoessanne lieventää edellisiä loukkausta silittelemällä ja tyynnyttämällä minua, te työnnätte tylsän kynäveitsen korvani juureen. Jatkakaa: mitä vikoja näette minussa, pyydän! Luullakseni kaikki jäseneni ja piirteeni ovat kuin muillakin ihmisillä."
"Mr. Rochester, sallikaa minun ottaa takaisin ensimäinen vastaukseni: sen tarkoitus ei ollut olla sukkela vastaus, se oli vain ajattelemattomuus."
"Juuri niin, niin minäkin arvelen, ja sen vuoksi saatte vastata siitä.
Arvostelkaa minua: eikö otsani miellytä teitä?"
Hän kohotti tummia, aaltoilevia hiuksiaan, jotka vaakasuorina peittivät hänen otsansa, ja näytti korkean otsansa, joka älyelimien asuntona näytti lujalta ja vahvalta, mutta josta jyrkästi puuttui kaikki hyväntahtoisuus ja pehmeys.
"No, neitiseni, näytänkö pässinpäältä?"