"Palvelijat nukkuvat niin kaukana, kuten tiedätte, Miss, ja he eivät luultavasti ole kuulleet mitään. Mrs. Fairfaxin ja teidän huoneenne ovat lähinnä herran huonetta, mutta Mrs. Fairfax sanoo, että hän ei ole kuullut mitään. Vanhat ihmiset usein nukkuvat syvästi." Hän pysähtyi ja jatkoi sitten teeskennellyn välinpitämättömästi, mutta kuitenkin merkitsevällä äänellä: "Mutta te olette nuori, Miss, ja varmaan herkkäuninen, ehkä te olette kuullut jotakin."
"Minä kuulin jotakin", sanoin, alentaen ääntäni niin että Lea, joka vielä kirkasti ruutuja, ei voinut kuulla minua, "ja ensin luulin, että se oli Pilot, mutta Pilot ei voi nauraa, ja minä olen varma siitä, että kuulin naurua, hyvin omituista naurua."
Hän otti uuden lankasäikeen, vahasi sen huolellisesti ja pujotti sen varmalla kädellä neulansilmään. Sitten hän huomautti täysin levollisena:
"Minusta ei tunnu uskottavalta, että herra olisi nauranut ollessaan niin suuressa vaarassa. Varmaan olette nähnyt unta, Miss."
"Minä en nähnyt unta", sanoin melkein kiihkeästi, sillä hänen häikäilemätön kylmyytensä ärsytti minua. Hän katsoi minuun taaskin tutkivin ja tietoisin silmin.
"Oletteko kertonut herralle, että kuulitte naurua?" kysyi hän.
"Minulla ei ole ollut tilaisuutta puhella hänen kanssaan tänä aamuna."
"Eikö mieleenne juolahtanut avata ovea ja katsoa ulos galleriaan?" kysyi hän edelleen.
Hän näytti panevan minut ristikuulusteluun ja houkuttelevan minua antamaan ajattelemattomasti tietoja. Mieleeni juolahti, että jos hän huomaa minun tietävän asian tai epäilevän häntä, hän pian voi tehdä ilkeitä tekosiaan minullekin, ja pidin parhaana olla varuillani.
"Päinvastoin", sanoin, "vedin salvan oven eteen."