Tein päiväni työn levollisena, mutta silloin tällöin heräsi mielessäni epämääräisiä ajatuksia siitä, pitäisikö minun jättää Thornfield, ja vasten tahtoani muovailin ilmoituksia ja kuvittelin uusia paikkoja, enkä pitänyt välttämättömänä tukahuttaa niitä ajatuksia — ne voivat itää ja kantaa hedelmiä, jos kykenivät siihen.
Mr. Rochester oli ollut, poissa noin neljätoista päivää, kun posti toi
Mrs. Fairfaxille kirjeen.
"Se on isännältä", sanoi hän katsottuaan päällekirjoitusta. "Nyt luullakseni saamme tietää, onko meidän odotettava häntä vai eikö."
Ja sillä aikaa kun hän mursi auki sinetin ja luki kirjettä, jatkoin kahvini juomista, sillä olimme juuri aamiaisella. Kahvi oli kuumaa, ja sitä seikkaa syytin hehkuvasta punasta, joka äkkiä nousi kasvoilleni. En huolinut ottaa lukuun, miksi käteni vavahti ja miksi kaadoin puolet kuppini sisällöstä teevadille.
"Hyvä on — väliin ajattelen, että olemme liiaksi levossa, mutta nyt saamme luullakseni kyllä tarpeeksi hyörimistä — ainakin joksikin aikaa", sanoi Mrs. Fairfax pitäen kirjettä vieläkin silmälasiensa edessä.
Ennenkuin annoin itselleni luvan pyytää selitystä, sidoin Adèlen esiliinannauhat, jotka olivat sattuneet irtaantumaan, autoin häntä saamaan toisen kaakkuviipaleen ja täytin hänen maitolasinsa, sitten kysyin välinpitämättömästi:
"Mr. Rochester ei kai palanne pian, vai kuinka?"
"Päinvastoin — hän sanoo olevansa täällä kolmen päivän kuluttua, siis ensi torstaina, mutta hän ei tule yksin. En tiedä, kuinka moni noista hienoista ihmisistä tuleekaan hänen mukanaan Leasista, sillä hän käskee panna kuntoon parhaat makuuhuoneet ja puhdistaa kirjasto- ja seurusteluhuoneet, ja minun täytyy hankkia apulaisia keittiöön Millcoten ravintoloista tai mistä vain saan, ja naiset tuovat kamarineitonsa ja herrat palvelijansa mukanaan, niin että kyllä talo nyt täyttyy." Ja Mrs. Fairfax nielaisi aamiaisensa ja kiiruhti ulos aloittamaan toimenpiteensä.
Kolme seuraavaa päivää olivatkin, kuten hän oli ennustanut, täynnä puuhaa. Olin luullut, että kaikki huoneet Thornfieldissä olivat moitteettoman puhtaat ja hyvässä järjestyksessä, mutta nähtävästi olin erehtynyt. Kolme vierasta eukkoa otettiin apulaisiksi, enkä koskaan, ennen eikä jälkeen, ole nähnyt sellaista pesemistä, harjaamista, mattojen piiskaamista, taulujen, peilien ja kruunujen pölyyttämistä, sänkyvaatteitten tuulettamista ja huoneitten lämmittämistä. Adèle hyppeli aivan hurjistuneena sinne tänne. Valmistukset vieraita varten ja heidän odotuksensa näytti saavan hänet haltioihinsa. Hän vaati Sophieta tarkastamaan kaikki hänen "toalettinsa", kuten hän nimitti pukujansa, laittamaan kuntoon vanhat, tuulettamaan ja silittämään uudet. Itse hän ei tehnyt muuta kuin juoksenteli päätyhuoneissa, hyppi vuoteitten yli ja heittäytyi makaamaan tyynyille ja patjoille, joita oli kasattu suunnattomien takkavalkeitten ääreen. Koulutöistään hän oli nyt vapautettu, sillä Mrs. Fairfax oli ottanut minutkin palvelukseensa, ja olin kaiken päivää ruokahuoneessa, autoin (tai häiritsin) häntä ja keittäjätärtä, opin tekemään munakaakkuja ja juustokaakkuja ja ranskalaista pasteijaa ja koristamaan jälkiruokamaljakoita.
Seuruetta odotettiin torstai-iltapäivällä päivälliselle, joka syötäisiin kello kuusi. Tänä odotusaikana ei minulla ollut aikaa haaveiluihin, ja luulen, että olin yhtä reipas ja iloinen kuin kuka toinen tahansa — lukuunottamatta Adèlea, joka siinä suhteessa voitti kaikki. Silloin tällöin kuitenkin iloni tyrehtyi, ja vasten tahtoani jouduin takaisin epäilysten, pahojen aavistusten ja synkkien arveluitten maailmaan. Tämä tapahtui silloin kun satuin näkemään kolmannen kerroksen oven (joka viime aikoina oli aina lukittuna) verkalleen aukeavan ja antavan tietä Grace Poolen haahmolle, ja kun näin hänen, valkea esiliina edessä ja myssy päässä, liukuvan yli gallerian miltei kuulumattomin askelin — hänellä oli aina vain pehmeät tohvelit jalassa — kurkistavan myllistettyihin makuuhuoneisiin, sanovan sanan tai pari apulaisvaimolle oikeasta tavasta kiilloittaa uuninristikoita ja marmorinreunuksia tai poistaa tahroja seinäpapereista, ja jälleen katoavan. Tavallisesti hän kävi kerran päivässä keittiössä, söi päivällisensä, poltti piipullisen tupakkaa lieden ääressä ja palasi sitten ylös kantaen portterilasiaan iloitakseen sen ääressä ylhäällä pimeässä luolassaan. Vain yhden tunnin päivän kahdestakymmenestä neljästä hän vietti alhaalla palvelijatovereittensa kanssa; lopun päivää hän arvatenkin istui matalassa huoneessaan kolmannessa kerroksessa ja ompeli — ja nauroi kaiketi itsekseen kaameata nauruaan — yksinäisenä kuin vanki komerossaan.