"Miss Ingramin pitäisi olla lempeä, sillä hänellä on vallassa kovemmat rankaisukeinot, kuin mitä kuolevainen voi kestää."
"Oo, selittäkää", määräsi tämä.
"Anteeksi, armollinen neiti, selityksiä ei kaivata, oma hieno vaistonne varmaan sanoo teille, että yksi ainoa vihastunut katseenne riittäisi korvaamaan kuolemanrangaistusta.
"Laulakaa!" sanoi hän ja alkoi säestyksen omalla tulisella tavallaan.
"Nyt on minun aikani pujahtaa pois", ajattelin, mutta sävelet, jotka nyt halkoivat ilmaa, pysäyttivät minut. Mrs. Fairfax sanoi, että Mr. Rochesterilla oli kaunis ääni; niin hänellä olikin, pehmeä, täyteläinen basso, johon hän pani oman tunteensa, oman voimansa, ja joka löysi tiensä suoraan kuulijan sydämeen herättäen siellä outoja tunteita. Odotin, kunnes viimeinen syvä, täyteläinen värähdys oli kuollut pois, kunnes puheen vuolas virta, joka hetkiseksi oli pysäytetty, oli jälleen palannut uomaansa, sitten jätin suojaisen nurkkani ja livahdin ulos sivuovesta, joka onneksi oli lähellä. Siitä johti ahdas käytävä eteiseen; kulkiessani sen poikki, huomasin kengännauhani olevan auki, pysähdyin kiinnittämään sitä ja polvistuin sen vuoksi matolle porraskäytävän juurella. Kuulin ruokasalin oven aukeavan, eräs mies tuli ulos, nousin nopeasti ja seisoin suoraan hänen edessään. Se oli Mr. Rochester.
"Kuinka voitte?" kysyi hän.
"Oikein hyvin, sir."
"Miksi ette tullut puhuttelemaan minua tuolla sisällä?"
Ajattelin, että vastauksen asemasta olisin voinut tehdä hänelle saman kysymyksen, mutta en kuitenkaan tahtonut ottaa itselleni sellaista vapautta. Vastasin:
"En tahtonut häiritä teitä, kun näytitte koko ajan olevan niin kiinni."