"Menkää takaisin ja tuokaa ne tänne!" Minä palasin, otin sienen pesukaapista ja hajusuolat laatikostani ja menin takaisin samaa tietä. Mr. Rochester odotti minua avain kädessään ja meni erään pienen, mustan oven luo. Hän pisti avaimen lukkoon, mutta pysähtyi vielä ja kääntyi minuun.
"Ettehän tule sairaaksi nähdessänne verta?"
"Luullakseni en; en ole koskaan koettanut." Tunsin pientä väristystä vastatessani, mutta minua ei pyörryttänyt.
"Antakaahan tänne kätenne", sanoi hän. "en tahdo panna teitä alttiiksi pyörtymiselle."
Panin sormeni hänen käteensä. "Lämmin ja vakava", huomautti hän, väänsi avainta ja avasi oven.
Näin huoneen, jonka muistin nähneeni ennenkin, sinä päivänä, jona Mrs. Fairfax näytti minulle koko talon. Sen seinät olivat verhotut, mutta eräästä kohden oli verho nyt irroitettu ja sen alta näkyi ovi, joka silloin oli ollut piilossa. Tämä ovi oli auki, sen takana olevasta huoneesta näkyi valoa, ja kuulin sieltä omituista, matalaa ääntä, melkein kuin koiran murinaa. Mr. Rochester laski pois kynttilänsä, sanoi minulle: "Odottakaa hetkinen!" ja meni sisimmäiseen huoneeseen. Kova naurunpurskahdus otti hänet vastaan, se oli ensin hyvin äänekästä, mutta hiljeni vähitellen ja päättyi tuohon Grace Poolen matalaan, kummitusmaiseen hohotukseen. Hän oli siis siellä. Mr. Rochester järjesti jotakin äänettömänä, vaikka kuulinkin matalan äänen puhuttelevan häntä, sitten hän tuli pois ja sulki oven perässään.
"Tänne, Jane!" sanoi hän, ja minä menin toiselle puolelle suurta vuodetta, joka laskettuine verhoineen täytti suuren osan huonetta. Lähellä vuoteen yläpäätä oli nojatuoli, jossa istui eräs mies täysissä pukimissa, paitsi että takki oli otettu pois. Hän istui liikkumattomana, nojaten päätään taaksepäin, silmät ummessa. Mr. Rochester näytti häntä kynttilällä, ja tunsin tämän kalpean ja elottomalta näyttävän olennon — vieraaksi, Mr. Masoniksi. Näin myöskin, että hänen paitansa toinen sivu ja toinen hiha oli kauttaaltaan veren tahraama.
"Pitäkää kynttilää", sanoi Mr. Rochester, ja minä otin sen. Hän otti vesikannun pesukaapista ja käski minun pitää sitä. Minä tottelin. Hän otti sienen, kastoi sen veteen ja kostutti ruumismaisia kasvoja, sitten hän pyysi hajusuolojani ja piti pulloa sairaan sieraimien alla. Mr. Mason avasi pian silmänsä vaikeroiden. Mr. Rochester avasi haavoittuneen vaatteet, tämän käsivarsi ja olkapäät olivat siteessä, Mr. Rochester pyyhki sienellä pois verta, jota tihkui haavoista.
"Onko vaara hyvin suuri?" kuiskasi Mr. Mason.
"Pyh! — Eikö mitä — pieni naarmu! Älä ole niin hätääntynyt, mies, pää pystyyn! Nyt menen itse hakemaan haavuria ja toivon, että sinut jo aamulla voidaan siirtää. Jane", jatkoi hän.