Silloin nojauduin yli kaidepuun ja huusin äkkiä, punnitsematta hiukkaakaan sanojani:

"He eivät ole kyllin hyviä seurustelemaan minun kanssani."

Mrs. Reed oli lihavahko nainen, mutta kuullessaan tämän merkillisen ja häikäilemättömän julistuksen hän juoksi ihmeteltävän nopeasti portaita ylös, tempasi minut rajutuulen tavoin lastenkamariin, painoi minut istumaan vuoteeni laidalle ja kielsi jylisevällä äänellä minua hiiskahtamasta paikaltani ja sanomasta sanaakaan loppupäivänä:

"Mitähän eno Reed sanoisi jos hän eläisi?" kysyin melkein vaistomaisesti. Sanon melkein vaistomaisesti, sillä tuntui melkein kuin kieleni olisi puhunut ilman tahtoni suostumusta: toinen olento, jonka tekoja en voinut hallita, puhui minun kauttani.

"Mitä?" sanoi Mrs. Reed henkeään pidättäen, ja hänen tavallisesti niin kylmät, levolliset, harmaat silmänsä hämmentyivät ja näyttivät melkein säikähtyneiltä. Hän hellitti kätensä käsivarrestani ja tuijotti minuun ikäänkuin hän todella ei olisi tietänyt olinko lapsi vai demooni. Mutta nyt olin kerrankin päässyt alkuun.

"Eno Reed on taivaassa ja näkee kaiken mitä sinä teet ja ajattelet, ja niin näkevät isä ja äitikin. Kaikki he tietävät kuinka sinä kohtelet minua ja kuinka toivot, että olisin kuollut."

Mrs. Reed oli pian entisellään, hän ravisti minua kovakouraisesti, löi minua molemmille korville ja jätti minut sitten sanaakaan sanomatta. Bessie täydensi toimituksen tunnin kestävällä parannussaarnalla, jossa hän kumoamattomasti todisti, että minä olin ilkein ja turmeltunein lapsi, mikä koskaan oli katon suojassa kasvanut. Uskoinkin häntä melkein, koska sillä hetkellä tunsin vain pahojen ajatusten ja tunteitten riehuvan rinnassani.

Marraskuu, joulukuu ja puolet tammikuuta olivat kuluneet, joulua ja uuttavuotta oli juhlittu Gatesheadissa herkkupöytien ääressä, lahjoja oli vaihdettu, päivällisiä ja iltakutsuja annettu. Minä olin tietysti suljettu pois kaikista hauskuuksista, minun osalleni lankesi vain se ilo, että sain joka päivä olla todistajana Elizan ja Georgianan pukeutumisessa ja nähdä heidän laskeutuvan seurusteluhuoneeseen puettuina ohuisiin musliinipukuihin, punaiset silkkinauhat vyöllä ja hiukset kauniilla kiehkuroilla, sekä myöhemmin kuunnella alhaalta kaikuvaa pianon ja harpun soittoa, kellarimestarin ja lakeijan juoksua portaissa, lasien ja kiinalaisen porsliinin kilinää virkistysten aikana ja keskustelun katkonaista huminaa, kun seurusteluhuoneen ovet avattiin ja suljettiin. Väsyttyäni tähän jätin porraskäytävän ja vetäydyin yksinäiseen ja hiljaiseen lastenkamariin, ja vaikka olinkin alakuloinen, en ollut onneton. Totta puhuen en vähääkään ikävöinyt alas vierasten joukkoon, sillä seurassa minusta pidettiin hyvin vähän lukua, ja jos Bessie vain olisi ollut ystävällinen ja puhelias, olisin mielihyvällä viettänyt iltani rauhassa hänen kanssaan, paljon mieluummin kuin Mrs. Reedin pelottavan katseen alla huoneessa, joka oli täynnä vieraita herroja ja rouvia. Mutta heti kun Bessie oli saanut nuoret neitinsä puetuiksi, hän tavallisesti vetäytyi palvelusväen huoneisiin ja kyökin iloiseen valtakuntaan ja otti useimmiten kynttilän mukanaan. Minä istuin tummenevan takkavalkean ääressä nukke polvillani ja katselin silloin tällöin ympäri hämärätä huonetta tullakseni vakuutetuksi ettei siinä ollut mitään pahempaa kuin minä itse, ja kun kekäleet alkoivat mustua riisuuduin nopeasti, kiskoen parhaani mukaan solmut ja nauhat auki, ja etsin turvaa pimeätä ja kylmää vastaan sängystäni. Tähän sänkyyn otin aina nukkenikin. Inhimillisten olentojen täytyy aina rakastaa jotakin, ja parempien rakkauden esineitten puutteessa minä tuhlasin mielin määrin hellyyttäni ja hyväilyjä haalistuneelle nukkeparalleni, joka oli ruma kuin pienoiskokoinen linnunpelätin. Minua hämmästyttää vieläkin muistellessani miten järjettömästi olin kiintynyt tuohon pieneen leluun, jota melkein kuvittelin elolliseksi ja tuntevaksi olennoksi. En voinut nukkua, jollen ollut käärinyt sitä yöpaitani laskoksiin, ja kun tunsin sen olevan siellä, lämpimänä ja turvassa, olin verrattain onnellinen, sillä luulin sen olevan yhtä onnellisen.

Pitkiltä tuntuivat tunnit, joitten aikana odotin vieraitten lähtöä ja kuuntelin Bessien askeleita portaissa. Muutamina iltoina hän pistäytyi silloin tällöin sisään noutamaan sormustimensa tai saksensa tai mahdollisesti tuomaan minulle joitakin osia illallisesta, voileivän tai kaakkuviipaleen, ja silloin hän tavallisesti istui vuoteenlaidalla sillä aikaa kun minä söin, ja kun olin lopettanut, hän peitteli minut hyvin ja kahdesti suutelikin minua sanoen: "Hyvää yötä, Miss Jane." Näin kilttinä ollessaan oli Bessie mielestäni maailman paras, suloisin ja kaunein olento, ja toivoin hartaasti, että hän aina olisi ollut näin hyvä ja ystävällinen eikä, kuten useimmiten, olisi tuupannut minua pois tieltään, torunut ja antanut minulle töitä, joita en osannut tehdä. Bessie Lee oli varmaankin hyvälahjainen tyttö, sillä hän teki kaikki työnsä nopeasti ja omasi huomattavan kertomataidon, niin ainakin päättäisin siitä vaikutuksesta, jonka hänen lastenkamaritarinansa tekivät minuun. Hän oli myöskin sievä, jos oikein muistan hänen kasvonsa ja olemuksensa. Muistan, että hän oli hoikka nuori nainen, mustatukkainen, tummasilmäinen, hänellä oli kauniit piirteet ja hyvä, terve iho, mutta hän oli oikullinen ja pikainen luonteeltaan, ja hänen oikeuskäsitteensä eivät olleet varsin lujat. Sellaisenakin pidin hänestä enemmän kuin kenestäkään muusta Gateshead Hallissa.

Oli tammikuun viidestoista päivä noin yhdeksän tienoilla aamulla. Bessie oli mennyt aamiaiselle, ja serkkujani ei vielä oltu kutsuttu tätini luo. Eliza pukeutui parastaikaa lämpimään puutarhatakkiinsa ja pani hatun päähänsä mennäkseen ruokkimaan kanojansa — toimi, joka häntä erityisesti miellytti. Yhtä hauskaa oli hänen mielestään myydä munia taloudenhoitajalle ja panna siten saadut rahat säästöön. Hänellä oli taipumusta kauppa-alalle ja erittäin huomattava taito koota säästöjä, hän kun ei myynyt ainoastaan munia ja kananpoikasia, vaan harjoitti myös erittäin tuottavaa kauppaa puutarhurin kanssa myyden hänelle kukkasipuleita, siemeniä ja kukantaimia — puutarhuri oli nimittäin saanut Mrs. Reediltä määräyksen ostaa mainitulta nuorelta neidiltä kaikki hänen oman maansa tuotteet, jotka hän halusi myydä, ja Eliza olisi myynyt hiuksetkin päästään, jos vain olisi voinut tehdä edullisen kaupan. Rahansa hän oli ensin käärinyt vanhoihin riepuihin tai paperiin ja piiloittanut ne pimeisiin loukkoihin, mutta kun sisäkkö oli löytänyt muutaman näistä aarrehaudoista, pelkäsi Eliza mahdollisesti kadottavansa koko rakkaan rikkautensa, ja suostui senjälkeen uskomaan sen äidilleen korkeata korkoa vastaan — viisikymmentä tai kuusikymmentä prosenttia — minkä koron hän vaati ulos joka neljännesvuosi. Kaikki laskunsa hän kirjoitti pieneen kirjaansa erittäin täsmällisesti.