Georgiana istui korkealla tuolilla peilin edessä leikitellen kiharoillaan ja pistäen niihin tekokukkia ja haalistuneita sulkia, joita hän oli löytänyt eräästä pöytälaatikosta ullakolla. Minä tein vuodettani, sillä olin saanut nimenomaisen määräyksen Bessieltä tehdä se valmiiksi ennen hänen tuloaan (tähän aikaan Bessie usein käytti minua jonkinlaisena alilastenhoitajattarena, jonka työnä oli siistiä huone, pölyyttää tuolit j.n.e.). Käärittyäni kokoon yöpaitani ja levitettyäni peitteen sängyn yli menin ikkunan luo ja aloin järjestää siellä olevia kuvakirjoja ja nukkekaapin kalustoon kuuluvia esineitä, kunnes Georgiana keskeytti puuhani lyhyeen käskien minua jättämään hänen lelunsa paikoilleen (nuo hienot pienet peilit ja tuolit, pienoiskokoiset vadit ja lautaset olivat tietysti hänen omaisuuttaan). Muun työn puutteessa seisoin ikkunan luona ja sulatin hengitykselläni jääkukkia, joita oli tarttunut ikkunaruutuihin, ja sain vihdoin tehtyä niin suuren aukon, että voin katsella ulos talviseen luontoon, jossa kaikki oli hiljaista ja jäätynyttä.
Tästä ikkunasta voin nähdä portinvartijan asunnon ja ajotien, ja juuri kun olin saanut sulatetuksi niin paljon tuota hopeanvalkeata lehtiverkkoa, joka verhosi ruudut, että voin katsella ulos, näin portit avattavan ja vaunujen vierivän sisään. Katselin läheneviä vaunuja välinpitämättömästi, niitä tuli usein Gatesheadiin, mutta ne eivät koskaan tuoneet vieraita, jotka olisivat jossakin suhteessa olleet minulle mielenkiintoisia. Vaunut pysähtyivät talon edustalle, ovikello soi, ja tulija päästettiin sisään. Koska tämä kaikki ei mitenkään koskenut minuun, oli kaiken huomioni kiinnittänyt pieni, nälkäinen varpunen, joka tiukutti lehdettömän kirsikkapuun oksalla seinän vierellä. Pöydällä oli vielä leipä- ja maitoaamiaiseni jätteet, mursin palasen leipää, ponnistin voimani saadakseni ikkunan auki ja voidakseni panna leivänmuruset ikkunalaudalle, mutta samassa juoksi Bessie ylös portaita ja syöksyi lastenkamariin.
"Miss Jane, ottakaa pois esiliinanne! Mitä te teette täällä? Oletteko pessyt kasvonne ja kätenne tänään?"
Ponnistin vielä kerran ennenkuin vastasin, sillä tahdoin, että lintu saisi leipänsä, ikkuna aukesi vihdoin ja minä ripottelin leivänmuruset, minkä ikkunalaudalle, minkä kirsikkapuun oksalle. Sitten suljin ikkunan ja vastasin:
"En, Bessie, olen juuri lopettanut tomun pyyhkimisen."
"Väsyttävä, vaivalloinen lapsi, mitä te nyt teette? Te olette aivan punainen, ikäänkuin teillä olisi jotakin tekeillä. Minkätähden olette avannut ikkunan?"
Säästyin vastaamisen vaivasta, sillä Bessie näytti olevan aivan liian kiireissään ehtiäkseen kuulemaan selityksiä. Hän veti minut pesukaapin luo ja pani toimeen säälimättömän, mutta onneksi lyhyen pesun, hieroen kasvojani ja käsiäni vedellä, saippualla ja karkealla pyyhinliinalla, pehmitti päätäni suurella, kovalla harjalla, kietaisi auki esiliinani, lennätti minut sitten porraskäytävään ja käski minun mennä suoraan alas, sillä minua tarvittiin ruokasalissa.
Olisin tahtonut kysyä kuka tarvitsisi minua ja oliko Mrs. Reed siellä, mutta Bessie oli jo tiessään ja lastenkamarin ovi kiinni. Laskeuduin hitaasti. Lähes kolmeen kuukauteen ei minua oltu kutsuttu Mrs. Reedin eteen, ja koska maailmani jo niin kauan oli rajoittunut lastenkamariin, oli ruokasaleista ja seurusteluhuoneista tullut vieraita, peloittavia alueita, joihin ei tehnyt mieli tunkeutua.
Seisoin nyt tyhjässä käytävässä, edessäni oli ruokasalin ovi, jonka eteen pysähdyin epäröiden ja pelokkaana. Minkä vaivaisen pienen jäniksen olikaan alituinen rangaistuksen pelko tehnyt minusta siihen aikaan! Pelkäsin palata takaisin lastenkamariin ja pelkäsin mennä eteenpäin, seisoin kymmenisen minuuttia oven edessä arkana ja vavisten, kunnes kiivas kellonsoitto ruokasalista katkaisi epäilyni: minun täytyi astua sisään.
"Kukahan voi kysyä minua?" ihmettelin itsekseni yrittäessäni molemmin käsin kääntää oven kädensijaa, joka pariin sekuntiin ei liikahtanutkaan. "Kenen tulen näkemään huoneessa paitsi täti Reedin, miehen vai naisen?" Kädensija kääntyi, ovi aukeni, pujahdin sisään, niijasin syvään ja katsoin ylös — mustaan pylvääseen! — siltä minusta ainakin ensi näkemältä näytti tuo suora, kaita, mustiinpuettu hahmo, joka seisoi kohtisuorana matolla. Pylvään yläpäässä olevat tuimannäköiset kasvot olivat kuin veistetty naamio, joka muodosti kapiteelin.