Mrs. Reed istui tavallisella paikallaan tulen ääressä. Hän viittasi minua lähemmäksi ja esitteli minut kiviselle vieraalle sanoen:
"Tässä on pieni tyttö, jonka tähden käännyin puoleenne."
Hän — sillä tuo pylväs oli todellakin ihminen ja mies — käänsi hitaasti päänsä siihen suuntaan, jossa seisoin, ja tutkittuaan minua terävillä harmailla silmillään, jotka välähtivät tuuheitten ripsien alta hän virkkoi juhlallisesti, syvällä äänellä:
"Hän on pieni kooltaan; mikä on hänen ikänsä?"
"Kymmenen vuotta."
"Niinkö paljon?" oli epäilevä vastaus, ja tarkastusta jatkui vielä pari minuuttia. Sitten hän kääntyi minun puoleeni.
"Nimesi, pikku tyttö?"
"Jane Eyre, sir."
Tämän sanoessani katsoin ylös. Hän näytti minusta hyvin suurelta ja pitkältä, mutta minä olinkin silloin hyvin pieni. Hänen kasvonpiirteensä olivat suuret, ja sekä ne että koko hänen olemuksensa tuntuivat kovilta ja jäykiltä.
"No niin, Jane Eyre, oletko sinä hyvä lapsi?"