Mutta pistosanalla, oli se sitten julkinen tai peitetty, ei enää ollut samaa vaikutusta minuun kuin kerran ennen. Istuessani serkkujeni välissä huomasin ihmeekseni, kuinka hyvä minun oli olla, vaikka toinen ei ollut huomaavinaan minua ja toinen kohteli minua puolittain ivallisesti. Elizan kylmyys ei jähmetyttänyt eikä Georgianan käytös vaivannut minua. Syy oli se, että minulla oli muita asioita ajateltavina. Viimeisten kuukausien kuluessa oli mielessäni liikkunut niin paljon voimakkaampia tunteita kuin mitä he olisivat kyenneet herättämään, olin tuntenut niin paljon kipeämpää tuskaa ja korkeampaa riemua kuin mitä he olisivat voineet aiheuttaa, että heidän käytöksensä ei tehnyt minuun pienintäkään vaikutusta.
"Kuinka Mrs. Reed jaksaa?" kysyin ennen pitkää katsoen Georgianaa levollisesti. Tämä piti sopivana nyrpistää nenäänsä kuin jos tämä suora puhuttelu ei olisi ollut paikallaan.
"Mrs. Reed? Ah, tarkoitatte äitiä. Hän on hyvin heikko. En luule, että voitte tavata häntä tänä iltana."
"Olisin hyvin kiitollinen", sanoin, "jos tahtoisitte mennä yläkertaan sanomaan hänelle, että olen tullut."
Georgiana melkein hypähti pystyyn hämmästyksestä ja avasi siniset silmänsä selkoselälleen.
"Tiedän, että hän on erityisesti halunnut nähdä minua", lisäsin, "ja tahtoisin täyttää hänen toiveensa viivyttelemättä enempää kuin on välttämätöntä."
"Äiti ei tahdo, että häntä häiritään illalla", huomautti Eliza. Minä nousin, otin äänettömänä, käskyä odottamatta, hatun päästäni ja hansikkaat käsistäni ja sanoin meneväni Bessien luo, joka varmaan oli keittiössä, ja pyytäväni häntä ottamaan selville, tahtoiko Mrs. Reed nähdä minut tänä iltana vai eikö. Minä menin, ja suoritettuani asian Bessielle ryhdyin uusiin toimenpiteisiin. Tähän saakka oli tapani ollut vetäytyä pois sieltä, missä minua kohdeltiin ylimielisesti, ja jos minut vuosi sitten olisi otettu vastaan samalla tavalla kuin nyt, olisin päättänyt jättää Gatesheadin seuraavana aamuna, mutta nyt oli minulla heti selvänä, että sellainen suunnitelma olisi ollut mieletön. Olin matkustanut sata peninkulmaa saadakseni nähdä tätini, ja minun täytyi jäädä hänen luokseen kunnes hän oli parempi — tai kuollut. Mitä tulee hänen tytärtensä ylpeyteen tai typeryyteen, jättäisin sen kokonaan huomioonottamatta enkä olisi hituistakaan riippuvainen siitä. Käännyin siis emännöitsijän puoleen, pyysin häntä näyttämään minulle huoneeni, sanoin, että luultavasti viipyisin viikon tai pari talossa, annoin kantaa matka-arkkuni huoneeseeni ja menin itse perässä. Kohtasin Bessien kynnyksellä.
"Rouva on valveilla", sanoi hän. "Olen sanonut, että olette täällä, tulkaa nyt, niin saamme nähdä, tunteeko hän teidät."
Minua ei tarvinnut opastaa tuohon tuttuun huoneeseen, johon minut niin usein ennen maailmassa oli viety rangaistavaksi tai saamaan toreja. Riensin Bessien edellä ja avasin hiljaa oven. Varjostimen verhoama kynttilä paloi pöydällä, sillä oli jo alkanut hämärtää. Tuossa oli avara vuode ambranvärisine verhoineen kuten ennenkin, tuossa peilipöytä, nojatuoli ja jalkajakkara, jolle minun oli satoja kertoja täytynyt polvistua pyytämään anteeksi ilkitöitä, joita en ollut tehnyt. Vilkaisin erääseen nurkkaan ja melkein odotin, että sieltä kurkistaisi kerran niin pelätty vitsa odottaen hetkeä, jolloin se pääsisi ilkeän peikon tavoin hypähtämään esiin ja tanssimaan värisevällä kädelläni tai aralla niskallani. Lähestyin vuodetta, avasin verhot ja kumarruin korkean päänaluksen yli.
Olin säilyttänyt muistissani selvän kuvan Mrs. Reedin kasvoista ja etsin nyt jännityksellä vastinetta sille. On onnellista, että aika hillitsee kostonhimon ja vaimentaa kiihkeimmänkin raivon ja vastenmielisyyden. Täynnä katkeruutta ja vihaa olin lähtenyt tämän naisen luota ja nyt, tullessani takaisin, tunsin vain jonkinlaista sääliä häntä kohtaan hänen suurten kärsimystensä vuoksi ja voimakasta halua unhoittaa ja antaa anteeksi kaikki vääryydet, tehdä sovinto ja tarjota vihamiehelleni ystävän käsi.