"No niin, mitä tulee kylmään, luontaiseen häikäilemättömyyteen ja puhtaaseen, myötäsyntyiseen ylpeyteen, ei sinulla ole vertaistasi", sanoi hän. Olimme nyt taas Thornfieldin lähellä. "Suvaitsetteko syödä päivällistä kanssani tänään?" kysyi hän, kun vaunut vierivät portista sisään.
"En, kiitos, sir."
"Ja minkätähden tämä 'en, kiitos', jos saa luvan kysyä?"
"En ole koskaan syönyt päivällistä kanssanne, sir, enkä näe mitään syytä, miksi tekisin sen nytkään, kunnes —"
"Kunnes mitä? Sinua huvittaa käyttää puolinaisia lauseita."
"Kunnes se on välttämätöntä."
"Luuletko minun syövän kuin villi-ihminen tai metsän peto, koska pelkäät olla seuranani aterioillani?"
"Siitä asiasta minulla ei ole mitään aavistusta, sir, mutta tahdon jatkaa tavallista elämääni vielä kuukauden ajan."
"Sinä jätät tuon opettaja-orjuuden heti paikalla."
"Tosiaanko? Anteeksi, sir, mutta sitä en tee. Aion olla aivan kuin ennenkin. Kaiken päivää olen poissa tieltänne kuten tähänkin saakka, ja illalla voitte lähettää hakemaan minua, kun haluatte nähdä minut, ja silloin tulen luoksenne, mutta en muulloin."